Viikon jäsen: Lowell Suomi Oy

Lowell Suomi Oy (aiemmin Lindorff Oy) on luotonhallinnan palveluyritys, joka on auttanut yrityksiä ja ihmisiä luottojen hallinnassa Suomessa jo yli 50 vuotta.

Yrityksen palveluksessa on Suomessa 450 työntekijää Turussa, Lahdessa ja Helsingissä. Lowell Suomi Oy:n asiakaspalvelu palvelee yli puolta miljoonaa suomalaista laskujen ja velkojen hoitamisessa vuosittain.

Yritys on osa Lowell Groupia, Euroopan toiseksi suurinta luotonhallintayhtiötä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. Lowell Suomi Oy tuottaa suomalaisille yrityksille palveluja sekä toimialakohtaisia ratkaisuja laskutukseen, perintään ja luottopäätöksentekoon. Lowellin toiminnassa yhdistyvät data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta ja vastuullinen kuluttajien palveleminen.

Yrityksen tarina sai Suomessa alkunsa, kun turkulainen luottotieto- ja perintäalan Grand old man Yrjö Lehtonen perusti yhtiön Turussa. Yhtiö sai varsin pian nimeä ja jalansijaa Turun alueen yrityskentässä, ja se alkoi kasvaa voimakkaasti päätyen lopulta osaksi Merita-konsernia eli nykyistä Nordea-konsernia. Vuonna 2002 Nordea luopui omistuksestaan, ja nyt vuonna 2018 yhtiö on osa Euroopan toiseksi suurinta luotonhallinta-alan yritystä Lowell Groupia.

Yrityksen varatoimitusjohtaja Seppo Lahtinen päätyi yritykseen etsiessään vastavalmistuneena juristina alan töitä.

”Soitin yhtiön puhelinvaihteeseen ja sitä kautta pääsin puhumaan oikean henkilön kanssa. Sain onneksi töitä, vaikka mitään paikkaa ei oikein ollut edes avoinna. Ehkä tämän onnistuneen puhelinmyynnin johdosta juristin tehtävät jäivät pian taka-alalle ja siirryin työskentelemään myynnin ja asiakkaiden kanssa”, Lahtinen kertoo.

Hän nimeää yrityksen suurimmaksi menestystekijäksi pitkän kokemuksen mukanaan tuoman osaamisen ja tiedon.

”Tunnemme suomalaisten maksukäyttäytymisen ja asiakasyritysten tarpeet. Toisaalta osaamme myös löytää tästä valtavasta tietomäärästä juuri oikean ja arvokkaan tiedon asiakkaiden ja kuluttajien hyödyksi. Näin mahdollistamme vastuullisen luotonannon, jossa päätöksiä perustetaan myös muuhun tietoon kuin vain mustavalkoisesti maksuhäiriömerkintöihin. Tämä konsepti tuntuu toimivan. Net promoter scoremme on 80 ja kuluttaja-asiakkaittemme antama arvosana palvelukokemukselle on 3,7, kun asteikko on 1-4”, Lahtinen kehuu.

Yrityksen vuosien varrella kohtaamat suurimmat haasteet liittyvät jatkuvaan muutokseen ja tätä kautta yrityksen toiminnan kehittämiseen.

”Muutoksessa mukana pysyminen vaatii jatkuvaa kehittymistä. Muutosta aiheuttavat muun muassa digitalisaatio, tiukentuva lainsäädäntö ja kasvaneet asiakasodotukset. Lisäksi luotonhallintaan ja perintää toisinaan liitetyt kielteiset mielikuvat ovat myös haaste liiketoiminnalle. Lowellin myötä tämä on kuitenkin kääntynyt mahdollisuudeksi. Me haluamme olla alan vastuullisin toimija ja viestiä toiminnastamme avoimesti. Vastuullisuutta toteutamme esimerkiksi hyvällä asiakaspalvelulla. Asiantuntijuutemme ja palveluidemme avulla löydämme ratkaisun lähes 90 prosentissa tapauksista, eikä perintäasia ei etene viranomaiselle”, Lahtinen sanoo.

Lahtisen oma johtajuusoppi on: anna ihmisille tilaa sekä mahdollisuus ottaa vastuuta ja kehittyä.

”Olen intohimoinen pitkän linjan partiolainen ja ammennan aika paljon sieltä. Partion perusmetodeja lasten ja nuorten kanssa ovat tekemällä oppiminen ja vastuuseen kasvaminen. Tämä toimii yllättävän hyvin myös työelämässä ja aikuisten kanssa”, Lahtinen kertoo.

Toimialan muutosvauhti on kovaa ja tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Lahtinen kuitenkin uskoo, että kiivaan kehitysvauhdin ja osaamisen ansiosta yrityksen palveluilla on kysyntää myös sadan vuoden päästä.

”Olisi hienoa, jos pystyisin ennustamaan toimintaympäristömme edes viiden vuoden päähän. Muutosvauhti on nykyään aika kiivas. Se on kuitenkin selvää, että jollakin tavalla ihmiset ostavat ja maksavat tavaroita tai palveluita sekä ottavat luottoa myös sadan vuoden päästä”, hän sanoo.

Varsinais-Suomi on Lahtisen mukaan toimintaympäristönä erittäin hyvä. Tosin erityisesti liikenneyhteyksissä on parannettavaa.

”Turun Yliopisto, Åbo Akademi ja Turun ammattikorkeakoulu tuottavat koulutettua työvoimaa. Väestöpohjakin mahdollistaa työvoiman saannin. Vielä kun saataisiin täsmällisempi ja nopeampi junayhteys Helsinkiin. Turku-Helsinki-Tampere -kasvukolmiosta löytyvät suurimmat asiakkaamme, mutta toimikenttämme on kuitenkin koko Suomi”, hän kertoo.

Terveisiä kauppakamarille?

”Yritetään ottaa kaikki irti tästä positiivisesta rakennemuutoksesta Varsinais-Suomessa.”

www.lowell.fi


Viikon jäsen -juttusarjassa nostamme esiin jäsenyritystemme tarinoita osana varsinaissuomalaista menestystä. Julkaisemme uuden tarinan verkkosivuillamme joka viikko. Katso kaikki tarinat täältä.

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy