Turun kauppakamari ja Turun yliopiston TSE exe vahvistavat yhteistyötään

Turun kauppakamarin ja Turun yliopiston TSE exe:n toimintojen keskiössä on tukea alueen yrityksiä menestymiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen. Turun kauppakamari ja TSE exe luovat yhdessä verkostojensa kanssa mahdollisuuksia vahvistaa alueellista liiketoimintaosaamista sekä varmistaa toiminnan jatkuvuutta.

”Meille molemmille on tärkeää rakentaa entistä menestyneempää ja kansainvälisesti tunnettua Varsinais-Suomea yhdessä sekä taata jatkuva osaamisenkehittäminen myös tulevaisuudessa. Yhdessä muodostamme laajan osaajien yhteisön”, sanoo TSE exen johtaja Ulla Heinonen ja iloitsee samalla Turun kauppakorkeakoulun saamasta ACCSB-akkreditointitunnustuksesta. Johtamisosaamisen yhteistyöllä Turun kauppakamari haluaa tukea jäsenistön kasvumahdollisuuksia ja tarjota työkaluja kansainvälistymiseen.

Yhteistyön puitteissa kauppakamarin jäsenet pääsevät tutustumaan TSE exen johtamiskoulutuksiin jo kesäkuussa!

Tervetuloa mukaan torstaina 6.6.2019 klo 10–14 ”Itsensä johtaminen työelämän muutoksissa” -ohjelmaosioon. Johtamisen professori Satu Teerikangas valottaa muutosagenttiutta nykytyöelämässä, kestävän kehityksen ja vastuullisuuden merkitystä johtamisessa sekä organisaatio- että yksilötasoisesti, inspiroivalla ja vuorovaikutteisella tavallaan. Tilaisuus järjestetään Turun kauppakorkeakoulussa ja on maksuton Turun kauppakamarin jäsenille.

Ilmoittaudu mukaan Itsensä johtaminen työelämän muutoksissa -tilaisuuteen to 6.6.2019 klo 10–14 tästä

TSE exe JOKO –ohjelma kauppakamarin jäsenille

TSE exe JOKO –johtamisen suunnannäyttäjä ohjelma on asiantuntijoille ja johtajille, jotka haluavat vahvistaa liiketoimintaosaamistaan sekä kehittää organisaatioitaan monialaisessa verkostossa. Keskeistä ohjelmassa on visionäärinen johtaminen ja uudistava liiketoimintaosaaminen sekä johtajana kehittyminen. Lue lisää TSE exe JOKOsta täältä.

Seuraava TSE exe JOKO alkaa syyskuussa 2019. Turun kauppakamarin jäsenille JOKO-ohjelman hinta on 10 900€ (+alv 24%). Viimeinen hakupäivä jäsenhintaan on perjantaina 14.6.2019.

TSE exe Executive MBA (EMBA) –ohjelma kauppakamarin jäsenille

TSE exe Executive MBA (EMBA) –ohjelma on vahvasti tulevaisuuteen luotaava kansainvälisen liiketoimintakentän kattava kokonaisuus. EMBA mahdollistaa strategia- ja liiketoimintaosaamistaitojen syventymisen sekä vahvistaa osallistujan omaa visionääristä johtamisosaamista.
Lue lisää TSE exe EMBAsta täältä

TSE exe Executive MBAn seuraava aloitus on syyskuussa 2019. Turun kauppakamarin jäsenille EMBA-ohjelmamme hinta on 34 500€* (+alv 24%). *Ohjelmaan kuuluu myös kaksi ulkomaan opintojaksoa, jotka laskutetaan erikseen henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Viimeinen hakupäivä jäsenhintaan on perjantaina 14.6.2019.

Turun yliopiston TSE exe on johtajuuden, asiantuntijoiden ja organisaatioiden kehittämiskumppani ja osaajien yhteisö. TSE exe yhdistää toiminnassaan tutkittua tietoa vahvaan käytännön yrityselämän tuntemukseen ja asiakkaiden osaamistarpeiden ymmärtämiseen yksilöidyn ratkaisun saavuttamiseksi. TSE exe suunnittelee ja toteuttaa asiakkaan strategiaan ja toimintatapaan perustuvia johtamisen ohjelmakokonaisuuksia. Toimimme joustavana kumppanina yrityksille ja julkishallinnon organisaatioille sekä järjestöille. Lue lisää: utu.fi/exe.

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy