Viikon jäsen: Tilitoimisto PPJ Oy

Tilitoimisto PPJ Oy on uusi tilitoimisto aivan Uudenkaupungin keskustassa. Yrityksessä on kolme yrittäjää; uusikaupunkilaiset Jonna Nurmi ja Piia Ajanko ja laitilalainen Paula Elo.  PPJ Oy tekee pääsääntöisesti pk-yritysten kirjanpitoa, palkkahallintoa ja tarjoaa myös sähköisiä palveluita helpottamaan taloushallinnon hoitamista.

Yksi kolmesta yrittäjästä, Jonna Nurmi, kertoo yhtiökumppaneiden olleen jo pitkään tuttuja myös entuudestaan. Nurmi itse oli Piia Ajangon kanssa työkavereita viimeiset neljä vuotta ja Paula Eloon hän oli aikoinaan tutustunut yhteisen harrastuksen, rivitanssin, merkeissä. Kaikki kolme naista halusivat perustaa oman yrityksen, jotta voisivat tuottaa asiakkailleen paikallista ja asiantuntevaa palvelua ystävällisellä otteella.

”Piialla ja Paulalla oli ennestään sivutoimiset toiminimet kirjanpidosta ja yhdessä tuumin saimme ajatuksen, että laitetaan hynttyyt yhteen ja yhdistetään voimamme. Olemme työskennelleet kaikki samassa tilitoimistossa aikoinaan ja meillä on yhteensä yli 20 vuoden kokemus taloushallinnosta. Piia ja Paula ovat kirjanpidon ammattilaisia ja itse hoidan palkanlaskennan. Meidän henkilökemiamme kohtasivat erittäin hyvin, joten oli luontevaa aloittaa yhteinen yrittäjyys”, Nurmi kertoo.

Yrityksen tärkein menestystekijä on hänen mukaansa toimiston vastaanottava ja asiakaslähtöinen ilmapiiri.

”Autamme asiakkaitamme kaikessa missä vaan voimme. Haluamme olla asiakkaidemme kumppaneita ja olla aina tavoitettavissa. Vallitsevassa tilanteessa olemme muun muassa auttaneet asiakkaita tekemään korona-avustushakemuksia”, Nurmi sanoo.

Tilitoimisto PPJ Oy perustettiin maaliskuun alussa – juuri silloin kurun koronaepidemia alkoi toden teolla vaikuttamaan ihmisten elämään. Monet ovatkin kysyneet, miten yrittäjät uskalsivat perustaa uuden yrityksen, kun taloustilanne ja työelämä oli muutenkin hyvin epävarmassa tilanteessa.

”Siinä vaiheessa pyöriä ei kuitenkaan saanut enää pysäytettyä, joten meidän piti vain tehdä parhaamme ja pitää positiivista asennetta yllä. Yrityksemme on otettu erittäin hyvin vastaan. Olemme saaneet asiakkaita ja yhteydenottoja lehtiartikkeleiden ja somemainonnan johdosta”, Nurmi selostaa.

Kaikki kolme yrittäjää ovat tasavertaisia yhtiökumppaneita, joten yrityksessä kaikki päätökset tehdään yhdessä firman parasta ajatellen.

”Jos kohtaamme ongelmia, keskustelemme asioista kunnolla, selvitämme kaikkien mielipiteet ja teemme yhteisen kompromissin”, Nurmi toteaa.

Taloushallinto muuttuu toimialana koko ajan ja tilitoimiston tehtävänä on yhä enemmän perinteisen kirjanpidon ja palkanlaskennan lisäksi olla yrittäjille tuki ja turva sekä konsultoida muuttuvissa tilanteissa.

”Myös automatisointi tulee varmasti lisääntymään tulevaisuudessa, jolloin meidän arvomme tulee enenevissä määrin olemaan nimenomaan ohjeistuksessa ja kehittämisessä”, Nurmi kertoo.

Hänen mielestään Varsinais-Suomi on yritykselle mahdollisuuksia täynnä.

”Ympäristönä Varsinais-Suomessa uskomme, että vain taivas on rajana erilaisten yritysten osalta. Löytyy monenmoista pienistä kampaamoalan yrittäjistä suuriin konserneihin. Pyrimme auttamaan kaikkia avun tarpeeseen ja kokoon katsomatta”, Nurmi sanoo.

Terveisiä kauppakamarille?

Olemme innostuneita yhteistyöstämme, varsinkin taloushallintoalalla jatkuva kouluttautuminen on olennaista ammattitaidon ylläpidolle ja kauppakamari järjestääkin paljon hienoja koulutuksia, joihin varmasti osallistumme. Innokkaana odotamme myös koronaepidemian jälkeisiä kokoontumisia ja verkostoitumistilaisuuksia.

www.tilitoimistoppj.fi


Viikon jäsen -juttusarjassa nostamme esiin jäsenyritystemme tarinoita osana varsinaissuomalaista menestystä. Julkaisemme uuden tarinan verkkosivuillamme joka viikko. Katso kaikki tarinat täältä.

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2020. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy