Live-elämän ikävä

Terveisiä tapahtuma-alan takahuoneesta! Lavat, näyttämöt ja messuhallit ovat kumisseet tyhjyyttään jo viime vuoden keväästä alkaen ja ikävä asiakkaiden pariin ja livekohtaamisiin on kova. Kuopsutus lähtötelineissä alkaa olla sitä luokkaa jo ihan henkilökohtaisestikin, että mikä tahansa festarikeikka, sukujuhlat tai kissanristiäiset kuulostaa erityisen ihanalta. Vielä joudumme kuitenkin hetken odottamaan.

Tapahtuma-alan ammattilaisten työn tarkoitus on ennen kaikkea tarjota asiakkaille elämyksiä ja luoda, joko bisneksen kannalta tai henkilökohtaisesti, merkityksellisiä kohtaamisia. Nämä kohtaamiset ovat tärkeitä myös meille tapahtuman tekijöille ja tätä työtä tehdäänkin vahvasti koko sydämellä. Toimiala itsessään on melko näkymätön, mutta tapahtumien vaikutukset ovat silti yhteiskunnallisesti merkittäviä – varsinkin nyt, kun ne arjestamme kokonaan puuttuvat. Esimerkiksi kulttuuritapahtumien ja elämysten hyvää tekevä vaikutus mm. mielenterveyteen on kiistaton: ”Taide- ja kulttuuritoiminta vaikuttaa hyvinvointiin ja terveyteen. On todettu, että aktiivinen kulttuuriharrastus on yhteydessä koettuun terveyteen, hyvän elämän kokemuksiin sekä pitkään ikään. Sosiaalinen osallistuminen ja kult-tuurin harrastaminen liitetään myös hyvään mielenterveyteen.” (Lähde: mieli.fi, Suomen Mielenterveys ry).

Kun tapahtumajärjestäjät toimivat ammattimaisesti, asiakkaan olo on koko ajan turvallinen ja mukava. Konserttielämyksestä pystyy nauttimaan juuri sopivalla taajuudella, kauniisti ja tunnelmallisesti valaistussa konserttitalossa, osana innostunutta yleisöä. Ohjelma alkaa ajallaan ja omalta paikalta on mukava näkyvyys lavalle. Väliajalla saa herkullisen leivoksen ja haluamaansa kurkun kostuketta, ja vessaan pääsee kohtuullisesti jonottamalla. Ilta soljuu kuin huomaamatta ja konsertin jälkeenkin pääsee sujuvasti ja onnellisena kotiin, yhtä upeaa elämystä rikkaampana. Soljuva ilta vaatii kuitenkin kuukausien, joskus jopa yli vuoden huolellisen pohjatyön, johon osallistuu ketju alan huipputekijöitä.

Taustalla hääriviä ammattilaisia on Suomessakin tuhansia. Onneksi Turku on tunnettu vilkkaasta tapahtumakentästään ja täällä myös alan ammattilaisia arvostetaan; turkulaiset tarvitsevat tapahtumia ja tapahtumat tarvitsevat meitä tapahtumajärjestäjiä. Tällä hetkellä alalla viilataankin asiakaskokemusta ja puitteita huippukuntoon, jotta olemme valmiita tarjoamaan uusia, upeita elämyksiä, kun se taas on turvallisesti mahdollista.

Kysyimme mm. talven mittaan Turun musiikkijuhlien kanta-asiakkaiden mieluisimpia konserttikokemuksia, ja miten ihania muistoja saimmekaan! Näissä kommenteissa kiteytyy kauniisti livetapahtumien vahvuus: yhteenkuuluvuuden tunne ja kokonaisvaltainen elämys, jonka muisto ei haalistu vuosienkaan saatossa. Tapaamisiin <3!

Yksi mieleenpainuvimmista on ollut konsertti Turun linnassa (pihalla). En muista vuotta, Anu Komsi lauloi pääosassa. Lämmin, pimenevä ilta ja kaunis musiikki olivat maaginen yhdistelmä. Olen pitänyt myös kotikonserteista intiimin tunnelman takia. Yhteenkuuluvuus johonkin yhteiseen, kuin isoon perheeseen, on käsin kosketeltavaa.”

Jonas Kaufmannin konsertti heinäkuussa 2014. Ai miksi? Pitääkö sitä edes kysyä! Kokoonnumme edelleen muistele-maan ja keskustelemaan tunnelmista. Ainutlaatuinen once-in-a-lifetime -kokemus!

Tuomiokirkossa ollut sellokonsertti pari-kolme vuotta sitten. Se konsertti on ollut yli kaikkien loistavien konserttien huikein. Siitä jäi pitkiksi ajoiksi hyvä ja rentoutunut tunne. Sellotaiteilija pariskunta ja muutkin antoivat kaikkensa. Sitä vielä nytkin muistellessa tulee onnellinen olotila.”

Parsifal konserttitalossa jokin vuosi sitten. Oli kuuma elokuun ilta ja meillä oli paikat aivan eturivissä. Konserttitalo oli täyteen ammuttu ja orkesterin soittajia oli salin puolellakin mm. ”kelloja kumauttelemassa” transformaatiomusiikin aikana. Hiki virtasi jo ennen esityksen alkua, saatikka sen aikana! Musiikki itsessään oli ainutlaatuista, ja oli mahtavaa seurata eturivistä huippusolistien työskentelyä ja eläytymistä Wagnerin musiikkiin. Erityisesti Klaus Florian Vogtin enkelimäinen tenori teki lähtemättömän vaikutuksen. Se oli todellakin hehkuvan kuuma elokuun ilta!!

Jokainen yksittäinen konsertti on ollut ainutlaatuinen.

Turun musiikkijuhlasäätiö, tapahtumatuotanto- ja myyntipäällikkö Krista Ahonen

 

 

 

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy