Koulutusterveisiä Turun kauppakamarista – jotain tuttua, paljon uutta!

Kohti Turun lähikoulutuksia

Koko tämän kuluvan vuoden koulutukset on koronan vuoksi pidetty striimeinä, virtuaalisina tai webinaarimuotoisina, vaikka olisi kovasti jo toivottu niitä ”normaaleja” eli lähikoulutuksia. Vielä joulun jälkeen uskottiin, että koivunlehtien puhkeamisen aikaan niitä voitaisi alkaa järjestää.

Loppukevät ja alkukesä kouluttaudutaan siis vielä etäyhteyksien kautta, mutta erittäin toiveikkaina käännetään jo katseet ensi syksyä kohti; koulutuskalenteri on lähes tulkoon valmis, ja päiviä lyöty lukkoon Turun lähikoulutuksia varten. Olisi jälleen hienoa nähdä Turun kauppakamarin koulutussalissa tuttua ja uutta väkeä oppimassa ja verkostoitumassa. Uskotaan ainakin lujasti, että tämä toteutuu!

Striimit jatkuvat

Striimikoulutukset tulevat olemaan myös jatkossa tärkeä osa koulutusvalikoimaamme. Siksi on hyvä, että yhdessä Helsingin seudun kauppakamarin kanssa voimme tarjota etä- ja striimikoulutuksia huomattavasti laajemmin ja teknisesti laadukkaammin, kuin vain omilla resursseillamme. Jos siis syksyn tullessa hiukan epäröit vielä, voitko tai uskallatko sittenkään osallistua lähikoulutukseen, vaihtoehto on silloin aina vastaava etäkoulutus.

Koulutuskevät on edelleen käynnissä täyttä häkää. Pidetyt ja arvostetut luennoitsijat, kuten Sari Wulff, Kirsi Parnila, Tomi Peltomäki ja vaikkapa Mikko Mäntyneva sekä monet muut ovat äänessä aina arkipäivisin. Ajankohtaisuus ja asiantuntemus eivät onneksi katoa etäyhteydelläkään. Kaikki tulevat striimi- ja muut koulutukset löydät tästä.

Tulevana syksynä on luvassa Turussa ainakin Kirjanpitäjän ajankohtaisaamupäivä, Key Account Manager, kolme HHJ-kurssia, perinteinen Tilinpäätös- ja veropäivä sekä tietenkin tuttu Ennakkoperintä. Kalenteri täydentyy viimeistään alkukesän kuluessa, ja ilmoittautumislinkkejä sekä ohjelmia valmistellaan parhaillaan. Toivomme tietenkin, että koronatilanne sallisi näiden koulutusten järjestämisen Turussa ”livenä”.

Missä mennään?

Koulutusviestien lähettäjä on nykyään pääosin Kauppakamarin Koulutus, mutta Turun kauppakamari kouluttaa ja palvelee edelleen, vaikkakin tuon uuden nimen alla. Valikoimasta löytyy tällä hetkellä kymmeniä striimejä, valmennuksia, verkkokursseja ja klubeja, unohtamatta KoulutusOnlinea, jossa voit opiskella oman aikataulusi mukaan. Kahden viikon KoulutusOnline -kokeilujakso on maksuton. Kurkkaa palvelusta esimerkiksi mielenkiintoinen Asiantuntijan unikoulu!

Olisi mukava kuulla, millaisia näkymiä Sinulla tai yrityksellänne on koulutusten suhteen. Olen tavoitetavissa sähköpostitse ja puhelimitse, ota yhteyttä!

Itse odotan kovasti jälleen pääseväni tapaamaan teitä myös kasvotusten, tutut sekä uudet koulutusasiakkaat Varsinais-Suomen alueelta ja kauempaakin. Lämpimästi tervetuloa kaikille sekä etä- että lähikoulutuksiin!

Keväisin koulutusterveisin,

Elina Virta
koulutuskoordinaattori
Turun kauppakamari
elina.virta@kauppakamari.fi
puh. 040 7577 383

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy