Spottivalossa: Å Communications

Å Communicationsin remontoidut tilat Turun Kristiinankadulla kätkevät sisälleen luovaa osaamista.

Toimitusjohtaja Sanna Sarelius kertoo yrityksen aloittaneen vuonna 2017 kahden henkilön voimin. Viidessä vuodessa yritys on kasvanut tasaisesti ja nyt siellä työskentelee jo seitsemän osaajaa. Mukana on muun muassa kaksi omaa verkkokehittäjää.
”Kun yritys perustettiin, ajatuksena oli olla erilainen viestintätoimisto. Olin toiminut tuolloin itse noin kymmenen vuotta markkinoinnin johtotehtävässä ja sitä kautta oli syntynyt vahvat verkostot. Asiakkaan näkökulmasta katsoen näin, että markkinoinnin kentällä oli tilaa kokoavalle voimalle, jolloin kaikkia toimenpiteitä ei tarvitsisi ostaa eri paikoista”, hän kuvailee lähtötilannetta.

Å Communicationsin vahvuudet kilpaillulla toimialalla ovat vahva visuaalinen osaaminen, brändiosaaminen ja digitaalinen kehitystyö. Å Communications tarjoaa yrityksille myös ulkoistettua markkinointipäällikkö-palvelua. Yrityksellä on vahva ruotsinkielinen osaaminen ja asiakkuuksia löytyy mm. Uudeltamaalta ja Ruotsista. Asiakaskenttä muodostuu mm. kunnista, säätiöistä, järjestöistä sekä yrityksistä.

”Olemme iloksenne voineet tehdä monia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja vastuullisuuteen liittyviä toimeksiantoja. Työtyytyväisyytemme on korkea ja se johtuu varmasti myös siitä, että tehtävät ovat motivoivia ja merkityksellisiä”, Sarelius pohtii.

Tärkeää on myös haastaa itseään ja oppia uutta. Hyvän työyhteisön merkitys on luovassa työssä keskeistä onnistumisenkin kannalta:
”On tärkeää, että jokainen viihtyy ja kokee olonsa turvalliseksi. Tietää, että takana on aina sekä esimiesten että kollegoiden tuki. Työntekijöillä ei myöskään pidä olla työhön liittyvää kuormitusta liikaa, joten panostamme hyvään työn ja vapaa-ajan tasapainoon ja käymme yhdessä virkistäytymässä muun muassa luonnossa, taidenäyttelyissä ja liikuntaharrastuksissa.”

Å Communications – Sisältöä, luovia ratkaisuja, verkostoja. (acomm.fi)

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy