Turun kauppakamarin lehti 4 ilmestynyt

Lehti 4 kansi

Turun kauppakamarin uusimman julkaisun teemana on vastuullisuus. Haastattelussa ovat mm. Keskuskauppakamarin johtaja Lenita Toivakka ja Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio.

Voit lukea jäsenlehdestä myös naantalilaisen Luonkos Oy:n yritystarinan. Haastattelussa on yrityksen toimitusjohtaja Piritta Fors. Lehdessä haastatellaanTurun Tunnin Juna -hankeyhtiön toimitusjohtaja Pekka Ottavaista.  Mitä kuuluu Naantali? -kysymykseen vastaa kaupunginjohtaja Laura Leppänen.

Henkilöstöammattilainen Sanna Repo on perustanut yrityksen ja kertoo kuulumisiaan. Kolumnin tähän lehteen on kirjoittanut Valonian toimialapäällikkö Riikka Leskinen. Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo puolestaan kertoo näkemyksiään uudesta normaalista.

Seuraava lehti ilmestyy printtinä helmikuussa 2022.

 

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy