Ladataan Tapahtumat

« Kaikki tapahtumat

Palkka ja työkorvaus verotuksessa

14.2.2019 klo 09:00 - 12:00

Palkan ja työkorvauksen tunnistaminen ja sen merkitys on ennakkoperinnän klassikkoaiheita. Taustalla oleva lainsäädäntö ei ole muuttunut yli 20 vuoteen. Silti palkan käsitteen määrittely muuttuu oikeuskäytännön ja Verohallinnon ohjeistuksen myötä silti koko ajan. Erityisen tärkeää palkan käsitteen ymmärtäminen on nyt, kun palkkatiedot ilmoitetaan tulorekisteriin verottajaa sekä sairaus-, eläke-, työttömyys- ja tapaturmavakuuttajaa varten. Palkan käsitteet määritellään eri tavoin sen mukaan, mikä perittävä maksu tai maksettava etuus on kyseessä.

Koulutuksessa painopiste on ennakkoperintälain mukaisen palkan käsitteessä. Päivän aikana etsitään vastaukset mm. seuraaviin kysymyksiin. Mitä tarkoittaa ennakkoperintälain mukainen työsuhde? Mitä ovat työsuhteen ulkopuolella saadut palkat? Miten oikeuskäytännössä on tehty ero palkan ja työkorvauksen välillä? Entä miten asiasta ohjataan uusimmassa Verohallinnon ohjeistuksessa? Lisäksi tehdään selkoa siitä, miten verotuksen palkan käsite eroaa muista eri maksujen perusteena olevista palkoista ja työtuloista.

Asiantuntijana toimii Oikaisulautakunnan puheenjohtaja, HM Tomi Peltomäki, Verohallinto. Peltomäen ominta alaa ovat henkilöverotus ja ennakkoperintä. Hänet tunnetaan myös ahkerana luennoitsijana ja kirjoittajana. Aiemmin Peltomäki toimi Verohallinnon henkilöverotuksen johtavana asiantuntijana ja vastasi mm. henkilöverotukseen ja ennakkoperintään liittyvien Verohallinnon päätösten esittelystä.

OHJELMA

8.45-9           Ilmoittautuminen ja aamukahvi

Palkan merkitys verotuksessa

Palkan ja työkorvauksen käsitteet verolainsäädännössä
– Työ- ja virkasuhteessa saatu palkka
– Palkka työ- ja virkasuhteen ulkopuolella
– Maksajan selonottovelvollisuus

Työsuhteen ja toimeksiantosuhteen väliset erot
– Muodolliset tunnusmerkit
– Aineelliset tunnusmerkit
– Muut huomioitavat seikat

Henkilökohtaiset palkkiot

Vuokratyö ja muut erityistilanteet

Oikeuskäytäntöä

Palkan vertailua eri maksuja määrättäessä
– Ennakonpidätys
– Työnantajan sairausvakuutusmaksu
– Eläkevakuutus
– Työttömyysvakuutusmaksu
– Työtapaturma ja ammattitautivakuutus

12.00               Tilaisuus päättyy


Osallistumismaksu:

Turun kauppakamarin jäsenetuhinta 280 € + alv 24 %, normaalihinta 405 € + alv 24 %.
Maksuun sisältyy kirjallinen aineisto ja aamukahvitarjoilu. Laskutamme maksun koulutuksen jälkeen.

Lisätietoa koulutuksesta:
Koulutuspäällikkö Maria Lindbom, puh. 050 5730 370 tai maria.lindbom@kauppakamari.fi

Ilmoittautuminen: to 7.2.2019 mennessä


Peruutusehdot:
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen peruutetuista koulutuksista perimme puolet osallistumismaksusta. Kaksi päivää ennen koulutusta ja sen jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Peruutukset kirjallisesti. Mikäli koulutukseen ilmoittautunut henkilö on estynyt, hänen tilalleen voi tulla yrityksestä toinen henkilö.

Tiedot

Päivämäärä:
14.2.2019
Aika:
09:00 - 12:00
Tapahtumaluokka:
Ilmoittaudu:
https://www.lyyti.in/palkkajatyokorvaustku19

Järjestäjä

Turun kauppakamarin koulutus
Puhelin:
02 274 3411
Sähköposti:
koulutus@turku.chamber.fi

Tapahtumapaikka

Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
Turku, 20100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
02 2743 400

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy