Ladataan Tapahtumat

« Kaikki tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Työsopimuslain irtisanomissäännöstä koskeva muutos ja päättämissopimukset

10.10. klo 09:00 - 12:00

Työsopimuslakia muutetaan henkilöön perustuvan irtisanomissääntelyn osalta 1.7.2019. Jatkossa irtisanomisperustetta arvioitaessa otetaankin kokonaisharkinnassa entistä korostetummin huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä. Ajankohtaisessa koulutuksessa käsitellään lakimuutoksen vaikutusta pienten yritysten irtisanomiskynnykseen ja yleisestikin henkilöön perustuvaa irtisanomista. Koulutuksessa käsitellään myös työsuhteen päättämistä yhteisellä sopimuksella ja niihin liittyviä sudenkuoppia, jotka voidaan välttää ennakolta.

Henkilöön liittyvänä päättämisperusteena voi olla esimerkiksi kilpaileva toiminta, sopimaton käytös työssä, päihdyttävien aineiden väärinkäyttö, työvelvoitteen laiminlyönti, perusteettomat poissaolot tai töistä kieltäytyminen. Miten lakimuutos tulee vaikuttamaan esimerkiksi irtisanomisen ja purkamisen rajanvetoon? Miten näiden erityisten päättämistilanteiden valossa tulisi arvioida irtisanomiskynnystä jatkossa? Mitkä ovat työnantajan menettelyvelvollisuudet työsuhdetta päätettäessä? Entä minkälainen on hyvä päättämissopimus ja minkälaisia sopimusehtoja siihen kannattaa ottaa? Käytännönläheisessä koulutuksessa saat vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin.

Koulutus on hyödyllinen henkilöstö- ja työsuhdeasioista vastaaville, esimiehille ja kaikille, jotka työssään tarvitsevat tietoa työsuhteisiin liittyvistä asioista.

Asiantuntija:
Lakimies Alexa Kavasto, Helsingin seudun kauppakamari

 

OHJELMA:

klo 8.45 -9        Ilmoittautuminen ja aamukahvi

klo 9.00

Päättäminen henkilökohtaisilla perusteilla

* Perusteesta yleisesti

* Irtisanomiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä (tarkoitus tulla voimaan 1.7.2020)

* Irtisanomisen ja purkamisen rajanvetoa

* Erityisiä päättämistilanteita

  • Työvelvoitteen laiminlyönti
  • Luottamuspula
  • Kilpaileva toiminta
  • Yhteistyökyvyttömyys
  • Sairauden alentama työkyky
  • Syyllistyminen rikokseen
  • Sopimaton käytös
  • Päihteiden väärinkäyttö

 * Päättämismenettely

* Sopimukset työsuhteen päättämisestä irtisanomisen vaihtoehtona

klo 12                 Tilaisuus päättyy

 

Osallistumismaksu:
Turun kauppakamarin jäsenetuhinta 280 € + alv 24 %, normaalihinta 405 € + alv 24 %. Maksuun sisältyy kirjallinen aineisto sekä aamukahvitarjoilu. Laskutamme maksun jälkikäteen.

Lisätietoa koulutuksesta:
Koulutuspäällikkö Maria Lindbom, puh. 050 5730 370 tai maria.lindbom@kauppakamari.fi

Ilmoittautuminen: to 3.10. mennessä


Peruutusehdot:

Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen peruutetuista koulutuksista perimme puolet osallistumismaksusta. Kaksi päivää ennen koulutusta ja sen jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Peruutukset kirjallisesti. Mikäli koulutukseen ilmoittautunut henkilö on estynyt, hänen tilalleen voi tulla yrityksestä toinen henkilö.

Tiedot

Päivämäärä:
10.10.
Aika:
09:00 - 12:00
Tapahtumaluokat:
, ,
Ilmoittaudu:
https://www.lyyti.in/tyosopimuslainirtisanomissaannostku

Järjestäjä

Turun kauppakamarin koulutus
Puhelin:
02 274 3411
Sähköposti:
koulutus@turku.chamber.fi

Tapahtumapaikka

Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
Turku, 20100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
02 2743 400

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy