Kauppakamariosastot

Turun kauppakamarilla on kolme kauppakamariosastoa; Salossa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Kauppakamariosastojen tehtävänä on seurata ja vaikuttaa elinkeinoelämän toimintaympäristöön omilla alueillaan. Osastojen resursseina toimivat osastojen hallitukset ja asiamiehet. Kauppakamariosastojen tyypillistä toimintaa on osallistua alueillaan julkisen sektorin eri työryhmiin, järjestää elinkeinoelämän tilaisuuksia ja ottaa kantaa ajankohtaisiin elinkeinoelämään liittyviin asioihin. Osastojen hallitusten puheenjohtajat kuuluvat Turun kauppakamarin hallitukseen.

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

©Turun kauppakamari 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Toteutus Sofokus Oy