Uusimmat

Länsilinkki Oy on vuonna 1991 perustettu yritys, jonka juuret ulottuvat vuoden 1881 Turkuun ja sen aikaiseen Turun puhelinlaitokseen. Länsilinkki aloitti yritysmatkansa paikallisena toimijana mutta on sittemmin laajentanut toimintaansa koko Suomen alueelle.
Yrityksen palveluvalikoima on myös vuosien saatossa kokenut muutosta ja nykyisin valikoimaan kuuluvat nykyaikaiset älykkäät vaihderatkaisut, mobiililiittymät sekä operaattoripalvelut. Yrityksen tarjoamat vaihderatkaisut ovat keränneet erityisesti suosiota niiden joustavuutensa sekä kustannustehokkuutensa puolesta. Palvelua toteutetaan laiteriippumattomana pilvipalveluna, jossa asiakas pystyy itse määrittämään vaihteen vain niille käyttäjille, jotka sitä milloinkin tarvitsevat.
Avainsanana palveluhalukkuus
Yrityksen toiminnan tarkoituksena on olla reilu, läpinäkyvä, aktiivinen ja palveluhalukas yhteistyökumppani asiakkailleen, minkä vuoksi yrityksen toiminta perustuu vahvasti ihmiseltä ihmiselle toimintaan.
”Visiomme on olla asiakkaidemme päivittäisessä toiminnassa mukana ja olla helposti lähestyttävissä. Vahvalla työmoraalilla pyrimme myös aina kääntämään viimeisenkin kiven ja lähestymme aidolla kiinnostuksella asiakaitamme”, kertoo yrityksen myyntijohtaja Julia Laijoki.
Uusia tuulia yrityksessä
Yrityksen menestystekijöinä toimivat työntekijöiden asiantuntijuus sekä sitoutumisvalmius. Laijoki kertoo myös, että auttamisen halu sekä asiakasläheisyys ovat vahvasti osallisina yrityksen menestykseen, ja siksi niihin aiotaan myös jatkossakin panostaa. Tällä hetkellä yrityksen uutena haasteena on uuden brändin rakennus sekä yrityskentän laajennus.
”Yrityksemme tulevaisuuden tavoitteena on olla televiestinnän vastuullinen ykköskumppani pk-yrityksille sekä jälleenmyyjille. Saimme juuri myös uuden toimitusjohtajan Marko Mäkisen, ja odotankin innolla pääseväni rakentamaan myyntiä tämän rautaisen ammattilaisen kanssa”, kertoo Laijoki.
Myös Mäkinen kertoo ottavansa uuden tehtävänsä innolla vastaan:
”Otan tehtävän vastaan todella innolla ja uskon vahvasti siihen, että tavoiteltu kasvu saadaan aikaiseksi, kun saamme vietyä loppuun jo hyvin aloitetut sekä suunnittelut uudistukset tuotteiden ja palveluiden osalta. Länsilinkin perinteet ja vahvat suhteet asiakkuuksiin sekä kumppaneihin ovat erinomainen pohja rakentaa tulevaa ja saada oikean suuntaista toimintaa sekä onnistumisia. Yhdessä tulemme ratkaisemaan haasteita sekä rakentamaan varmasti paremmat tuotteet ja palvelut niin asiakkaillemme kuin kumppaneillekin”.
Terveisiä Turun kauppakamarin jäsenille:
”Meihin saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, yhteystiedot löytyvät nettisivuilta ja autamme mielellämme teitä löytämään teille teidän kokoisenne ja teidän yrityksenne tarpeisiin sopivat ratkaisut. Saa siis soittaa vaikka heti!”, kertoo Laijoki.