Varsinais-Suomen seutu janoaa lisää uusia investointeja

Investointisuunnitelmat paikkakunnittain

Alueen elinkeinoelämän suunnitelmissa ainakin yli 5 miljardin investoinnit lähivuosien aikana

Varsinaissuomalaiset yritykset arvioivat investoivansa vuoteen 2030 mennessä yli 5 miljardilla eurolla. Turun kauppakamari, Turku Science Park Oy ja Varsinais-Suomen liitto keräsivät tietoa eri lähteistä ja kyselyllä Varsinais-Suomen alueelle sijoittuvista yli puolen miljoonan euron investointihankkeista aikavälillä 2023–2030.

Vastaavaa tietoa ei ole aiemmin kerätty. Investointisuunnitelmien luvut ovat todennäköisesti vieläkin suurempia, sillä kaikkea tietoa ei ole saatavilla. Nyt kootut luvut antavat kuitenkin hyvän arvion suunnasta. Tietoa investointiajatuksista saatiin lähes sadalta (97) yritykseltä, joista valtaosa on Turun kauppakamarin jäseniä. Näistä 67 yrityksen hankkeet ylittivät puoli miljoonaa euroa.

Yritykset arvioivat vastauksissaan muun muassa, että työpaikkojen määrä nousee investointien myötä lähes 1900 uuteen työpaikkaan. Valtaosa suuria investointeja suunnittelevista työllistää vähintään 50 henkilöä, mutta mukana on myös useita tällä hetkellä 10–49 työntekijää työllistävää yritystä. Seudun yrityksiltä kysyttiin erikseen TKI-investointien määrää vuosille 2023–2030, ja tähän tarkoitukseen yritykset suunnittelevat käyttävänsä hieman yli 200 miljoonaa euroa.

Teollisuusyritykset investoivat vakaasti

”Investointikyselyn tulokset ovat erittäin lupaavia tulevaisuuden kannalta. Yritysten suunnittelemat investoinnit osoittavat, että seutu on tulevina vuosina vakaa ja kilpailukykyinen. Tavoitteena on parantaa maaperää entisestään myös uusille sijoittajille ja yrityksille”, toteaa Turun kaupungin elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen.

Turun kauppakamarin vaikuttamispäällikkö Krista Ahosen mukaan seudulla on erinomaista potentiaalia nousta myös teknologiaosaamisen merkittäväksi keskittymäksi:

“Vihreän siirtymän arvoketjuun saadaan investointeja lähitulevaisuudessa, mikäli julkisuudessa jo esillä olleet hankkeet, kuten Naantalin vetylaitos, CH-Bioforcen biomassankäsittelylaitos Raisioon tai Topinpuistoon suunniteltu tekstiilinkierrätyslaitos sekä seudun muu kiertotalousekosysteemi, toteutuvat ilmoitetussa laajuudessaan”, Ahonen listaa.

”Varsinais-Suomen alueen metalliteollisuusyritysten investointihalukkuutta vauhdittavat mm. alihankintatilaukset isoilta vihreän siirtymän ja akku- ja kaivosteollisuuden hankkeilta, jotka työllistävät koko Suomea.”

”Teollisuusyritykset investoivat odotetusti määrällisesti eniten ja tasaisesti lähes vuosittain. Esimerkiksi telakkateollisuuden alihankintaverkosto ja lääketeollisuuden ekosysteemi investoivat melko luottavaisesti muun muassa tuotekehitykseen lähivuosikymmenen aikana, koska alan isot veturit Meyer ja Bayer ovat julkisesti ilmoittaneet isoista investoinneista ja pysyvyydestä seudulla,” arvioi Ahonen.

Meyerin investoinnit suuntautuvat eniten osaamiseen ja ilmastoneutraaliuteen, ja Bayerin tuotekehitykseen ja tuotantoon.

Perusinvestointeja suunnataan yrityksissä erityisesti kone- ja laitekannan uudistamiseen, mutta myös vihreisiin ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin, kuten aurinkovoimalaan, energiatehokkuuden parantamiseen tai jätevedenkäsittelyyn. Investoinnin motiiveina ovat mm. energiasäästö ja ympäristöasiat, kuten mm. Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja Tomi Levonen kertoo.

Vastausten perustella yleistä investointihalukkuutta nostaisi entisestään esimerkiksi paremmat ja suoremmat alakohtaiset investointituet ja ylipäätään rahoituksen alempi korkotaso. Myös seudun logistisella saavutettavuudella ja sen jatkuvalla kehittämisellä on painoarvoa, kun investointeja yrityksissä harkitaan.

Vakka-Suomi erottuu – tukipolitiikka saa kritiikkiä

Turun kaupungin, Raision kaupungin, Green NortH2 Energyn ja Turun Ratapiha Oy:n suunnittelemat investointihankkeet ovat alueen suurimpia. Näiden yhteissumma on arvioilta yli 2,8 miljardia euroa. Turun seudun lisäksi alueista erottuu vahvasti Vakka-Suomi. Isoja investointeja on luvassa Uuteenkaupunkiin, jossa muun muassa Yara on suunnitellut investoivansa lähivuosina yli 300 miljoonaa euroa. Merkittäviä suunnitelmia on Laitilassa toimivilla Vakka-Suomen Voimalla ja Laserkeskuksella sekä usealla muulla yrityksellä.

“Teollisuuden osuus Vakka-Suomessa on suuri. Saavutettavuus liikennemielessä ja osaavan työvoiman liikkuvuus ovat elinehtoja”, listaa Vakka-Suomen Voiman toimitusjohtaja Rami Tähtinen.

Seger Oy on ohutlevyvalmistukseen erikoistunut yritys. Toimitusjohtaja Kimmo Tähtisen oletuksen mukaan kasvussa oleva yritys voisi investoida lähivuosien aikana erityisesti koneisiin ja laitteisiin noin 10 miljoonalla eurolla. Investointimahdollisuuksiin vaikuttaa liikevaihdon kehitys. Kimmo Tähtisen mukaan alueen investointihalukkuutta jarruttaa osaltaan tukijärjestelmä:

”On mielestäni väärin, että yritysten saamat aluetuet ovat Varsinais-Suomessa kaikkein pienimmällä tukiluokitustasolla. Tämä vääristää kilpailua”, hän huomauttaa.

Muun muassa Kokkolan seutu kuuluu EU:n asettamaan korkeamman tukitason piiriin.

Kaava- ja lupakäsittelyjen sujuvoittaminen edistää

Kaupan ja palvelun alalla investointisuunnitelmat ovat seudulla maltillisia. Turun Osuuskauppa ennakoi kuitenkin investoivansa Varsinais-Suomen alueelle 200 miljoonaa euroa vuosina 2023–2030. Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Heikkinen kertoo, että investoinnit käsittävät toimintojen ja kauppapaikkojen merkittävän uudistamisen ja laajentamisen. Heikkinen tiivistää monien muidenkin vastanneiden yritysten toiveet, jotka osaltaan edistäisivät investointihalukkuutta entisestään.

”Investointihalukuutta voidaan lisätä muun muassa kaupunkien ja kuntien kaava- ja lupakäsittelyjä sujuvoittamalla. Tämä vaatii kaikkien toimijoiden vuorovaikutteista keskustelua prosessin joka vaiheessa. Samoin yritysten investointien lisäämiseen voidaan vaikuttaa luomalla yleinen positiivinen ilmapiiri.”

Yritysten vastauksissa toivottiin selkeää suuntaa ja linjaa seudulle niin viranomaistahoilta kuin poliittisilta päättäjiltäkin. Muuten tulevaisuuden näkymien ennustaminen on yrityksille vaikeaa ja laskee investointihalukkuutta.

”Logistiikka-alalla on nostetta ja uusia investointeja. Finnlinesin uudet alukset, Turun ja Naantalin satamien hankkeet ja lupaukset E18 tiehankkeesta luovat luottoa kuljetusalalle. Lisäksi läntisen Suomen merkitys huoltovarmuuden kannalta lisää investointi-innokkuutta seudulle”, jatkaa Ahonen.

Aiemmin tällä viikolla julkaistiin katsaus, jonka mukaan läntisellä vyöhykkeellä (länsirannikko Turusta Tornioon) investoidaan vuosikymmenen loppuun mennessä noin 40 miljardilla euroilla teolliseen tuotantoon ja energiaan.

Business Finland raportoi kansainvälisten yritysten investoinnit ja sijoittautumisen Suomeen alueittain joka vuosi, nyt käytössä ovat vuoden 2022 luvut. Varsinais-Suomi on alueena toiseksi houkuttelevin heti pääkaupunkiseudun jälkeen. Lisätietoa

Lisätietoa:
Turun kauppakamari, vaikuttamispäällikkö Krista Ahonen, puh. 050 594 9641, krista.ahonen@kauppakamari.fi

Kategoriat:Uutinen