Finnkino Oy
Vuonna 1986 perustettu Finnkino Oy on Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Finnkinolla on Suomessa yhdellätoista paikkakunnalla kaikkiaan 16 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 113 salia. Vuonna 2019 teattereissa kävi noin 5,5 miljoonaa katsojaa.
Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Cinemas Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC. Konsernilla on teattereita Suomen, Ruotsin ja Norjan lisäksi seitsemässä eri Euroopan maassa.
Finnkino kehittää teatteripalvelujaan jatkuvasti sekä rakentamalla uusia että kunnostamalla vanhoja teattereita. Finnkinon tavoitteena on luoda elokuvakäynnistä kokonaisvaltainen elämys tarjoamalla laadukkaiden elokuvien lisäksi paras mahdollinen katselumukavuus sekä monipuoliset oheispalvelut.
Finnkino toimii myös elokuvien maahantuojana ja levittäjänä.