Kehittämisen ammattilainen

Tanja Vanharanta

Ote-säätiö palkittiin maaliskuussa Turun kauppakamarin ICT-teko-tunnustuksella. Säätiön toimitusjohtajana Varsinais-Suomessa toimii Tanja Vanharanta.

Olen ollut ollut työelämässä 15-vuotiaasta asti aina ensimmäisestä kesä-työstäni lähtien. Nuorena työskentelin niin kaupan kuin ravintola-alalla. Tein pitkän uran röntgenhoitajana kunnallisella ja yksityisellä sektorilla, kunnes silloinen esihenkilöni kannusti minua jatko-opintoihin. Kävin johtamisen erikoisammattitutkinnon ja suoritin Turun yliopistossa hoitotieteen opintoja. Huomasin, että haluan kehittyä ammatillisesti ja erityisesti työelämälähtöisesti. Samaan aikaan Turun ammattikorkeakoulussa aloitettiin ensimmäiset ylemmän ammattikorkeakoulu tutkintojen toteutukset, ja hain kehittämisen ja johtamisen ylempään tutkintoon. Opintojen aikana sain mahdollisuuden lähteä rakentamaan Turkuun mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluyksikköä, jossa toimin esihenkilö- ja johtotason tehtävissä usean vuoden. Samalla suoritin töiden ohessa päihdetyön ammattitutkinnon.

Laatutyö ja kehittäminen ovat olleet urani aikana merkityksellisessä roolissa, ja olen suorittanut auditoijan koulutuksen. Asumispalveluyksikköä johtaessani sain mahdollisuuden olla mukana myös yritysintegraatioissa ja henkilöstön muutosjohtajana integraatioiden toteutuksissa. Mielenterveys- ja päihdetyöstä hyppäsin johtamaan Ote-säätiötä, jossa olemme yhteistyössä henkilöstön kanssa päässeet kehittämään innovatiivisia työllisyyttä ja koulutusta edistäviä palveluita vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville nuorille ja aikuisille.

Oman osaamisen kehittäminen on minulle tärkeää ja johtamistyön ohella olen suorittanut MBA-tutkinnon ja saanut mahdollisuuden myös opettaa ammatillista tutkintoa suorittavia nuoria sekä maahanmuuttajia ammatillisessa oppilaitoksessa. Tavoitteenani onkin saada tähän myös ammatillisen opettajan pätevyys.

Oman osaamisen kehittämisellä on ollut merkittävä ja ratkaisevakin rooli urakehityksessäni. Sote-alan kehittäminen ja sinne liittyvät innovaatiot, ja tätä nykyä myös tekoäly, innostavat ja kannustavat. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, muutokset ovat aina mahdollisuus ja tämä on ainakin omalla kohdallani pitänyt paikkansa. Johtamistyö vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja osaamisen suuntaamista muuttuva toimintaympäristö huomioiden. Johtajana minulle on tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisestani ja siinä minua on auttamassa oma hyvinvointivalmentaja sekä coach. Erityisen tärkeää on myös oman perheen tuki ja selkeä rajaus työn ja vapaa-ajan välille. Tämä toteutuu ainakin kesäaikana toteutuu hyvinkin, kun pääsee veneilemään upeaan Turun ja Ahvenmaan saaristoon.

Toimin alalla, jolla on merkittävä vaikutus ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Parhautta on nähdä asiakkaidemme ja työntekijöiden yhteistyön onnistuminen. Tarkoituksenamme on kuntouttaa, kouluttaa ja valmentaa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöistä kohti työelämää tai opintoja. Joka kerta, kun tämä saavutetaan on se erityisen merkityksellistä. Olen mielelläni ratkaisemassa sote-alan haasteita ja omassa organisaatiossamme olemme siinä erinomaisesti onnistuneetkin.
Tahdomme tehdä asioita pikkuisen eri tavoin kuin mitä perinteisesti sote-alalla on totuttu. Se näkyy palveluidemme innovoinnissa ja kaikessa kehittämisessä. Kaiken teemme asiakas edellä.

Kirjoitus on julkaistu Turun kauppakamarin jäsenlehdessä 2/2024

Kategoriat:Kauppakamarilehti