Uusimmat
Turun kauppakamarin ICT-valiokunta palkitsi 30.11. opinnoissaan onnistunutta ylioppilasta
Turun kauppakamari palkitsee keväisin ja syksyisin ICT-valiokunnan stipendeillä onnistuneita opiskelijoita. Stipendien tarkoituksena on tukea ja innostaa nuoria, jotka ovat osoittaneet erityistä kiinnostusta opintojaan kohtaan.
ICT-valiokunta jatkaa aktiivista yhteistyötä Kerttulin lukion ICT-linjan kanssa ja muun muassa jakaa vuosittain stipendin yhdelle valmistuvalle ylioppilaalle kevään ja joulun päättäjäisjuhlissa. Tämän syksyn stipendin saaja on 3,5 vuodessa linjalta valmistunut Onni Lehtinen.
”Olen viihtynyt ICT-linjalla hyvin. Ihmiset ovat mukavia, ja hyviä kaverisuhteita on luotu. Vaikka opintolinjat ovat melko ryhmittyneitä koululla, opintojen lomassa on ollut hyviä mahdollisuuksia päästä tutustumaan myös muiden linjojen opiskelijoihin”, Lehtinen kuvailee opintojaan Kerttulin lukiossa.
ICT-linjan opintoja Lehtinen suosittelee erityisesti nuorille, jotka ovat kiinnostuneita tietokoneista ja tietotekniikasta.
”Tarjonta on linjalla hyvä, ja opintoja pystyy valitseman oman mielenkiinnon mukaisesti. Olen itse kiinnostunut erityisesti ohjelmoinnista ja tietojenhallinnasta, joten valitsin näiden aiheiden mukaisia valinnaisia opintoja. Osa kursseista on myös avoimia lukion muille opiskelijoille, mutta tarjonta ei täysin vastaa linjalaisille tarjottua.”
Kysyimme myös Lehtiseltä, minkälaisia ajatuksia hänelle on piirtynyt ICT-alasta opintojen pohjalta.
”Hirveästi emme ole päässeet opintojen aikana tutustumaan suoraan työelämään, mutta lukion toisena vuonna pääsimme Job shadowing-tapahtuman muodossa tutustumaan alan yrityksien toimintaan. Tapahtuman kautta pääsimme mukaan näkemään mitä arki alalla on, ja samalla saimme kysyä alan ammattilaisilta kaikesta mikä alaan liittyen mietitytti. Olin itse 2M-IT:ssä.”
Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Lehtiselle vielä hieman auki.
”En ole vielä täysin päättänyt mitä haluan opiskella. ICT-opinnot kiinnostavat, mutta niin myös kemian opinnot. Paras mahdollinen vaihtoehto olisi, jos voisin opiskella näitä molempia aineita.”
Kerttulin lukio on Suomen ainoa ICT-alan erityislukio. Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan stipendin jakamisella halutaan edistää ICT‐linjan ja tekniikan opintojen merkitystä alueen elinkeinoelämälle.
ICT-valiokunnan jakamiin 400 euron arvoisten stipendien lahjoittamiseen ovat osallistuneet:
Turun kauppakamari, 2M-IT Oy, Cadmatic Oy, Netum Oy, Lounea Oy, Fujitsu Finland Oy, Konica Minolta Oy, Lemonsoft Oyj, Turku Ammattikorkeakoulu, Dream Devices Technologies Oy, Teleste Oyj, Tietokeskus Oy, Vincit Oyj, Viria Security Oy, Tiera Oy & Elisa Oyj.
Kuvateksti: Stipendin jakoi Onni Lehtiselle Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan jäsen Tiia Oksanen.