Tervetuloa jäseneksi Mynämäen kunta

Mynämäen kunta on Turun seudun kehyskunta, joka on saavutettavissa reilussa parissa kymmenessä minuutissa Turusta. Kun 8-tie viime vuosikymmenellä nelikaistaistettiin melkein meille asti, Mynämäki on ikään kuin tullut paljon lähemmäksi Turkua.

Mynämäen kunnan elinvoimaisuus rakentuu aktiivisten asukkaiden ja yrittäjien ympärille. Kunnan merkittävimmät työllistäjät löytyvät alkutuotannosta, mutta yhtälailla vahvasti kunnan elinkeinorakenteessa ovat edustettuna palvelualat, metalliteollisuus ja rakennusala. Mynämäen kunnan yrityksistä löytyy myös useampia PK-yrityksiä, jotka ovat oman toimialan erityisosaajia mm. muoviteollisuuden ja elintarviketeollisuuden aloilta. Mynämäen logistinen sijainti Vakka-Suomen, Varsinais-Suomen ja eteläisen Satakunnan kattavalla alueella luo monelle yritykselle markkinaetua tarjoten laajan ja saavutettavan toimikentän ympärilleen.

Mynämäen asukasluku on noin 7500 ja kunta koostuu kolmesta eri kyläkeskuksesta, jotka ovat Mynämäen pääkeskusta, Mietoisten keskusta ja Karjalan kyläkeskusta. Mynämäessä on oma, valtakunnallisestikin tunnustusta saanut lukio, jossa on vahvaa kansainvälisyystoimintaa, ja osana opintoja voi suorittaa myös ajokortin, mikä onkin monelle lukiolaiselle mieluisa asia. Mynämäessä on myös uudenkarhea terveyskeskus, sekä vastaremontoitu Laurin yhtenäiskoulu. Mynämäen ehkä tunnetuin maamerkki on kuitenkin, 1200-luvulla rakennettu vanha kivikirkko, joka komeudellaan hallitsee vahvasti Mynämäen keskustan miljöötä. Mynämäen Yrittäjät ry tekee aktiivista työtä yritysten toimintaedellytysten lisäämiseksi ja lisäksi yhdistys on saanut tunnustusta valtakunnallisesti yrittäjyyskasvatustyöstään.

Mynämäen kunnan tavoite on kehittää keskustaa entistä nykyaikaisempaan suuntaan ja vuoden 2024 lopussa hyväksyttiinkin ydinkeskustan asemakaava muutos, joka mahdollistaa mm. uuden päivittäistavarakaupan ja yhteisöllisen asumisen rakentamista. Kaavoitustyötä jatketaan edelleen ja seuraavana on vuorossa 8-tien varren alueen kaavoituksen edistäminen. Lisäksi kauppakamariyhteistyöltä toivomme tukea tavoitteessamme edistää 8-tien nelikaistaistamista Nousiaisista Mynämäkeen,jotta myös Mynämäen risteysalueiden toimivuus voitaisiin turvata.

Tervetuloa jäseneksemme!
www.mynämäki.fi

Kategoriat:Spottivalossa