Lähes puolet varsinaissuomalaisista vientiyrityksistä kasvattaa vientiään

Turun kauppakamarin vientikysely

Turun kauppakamari selvitti alkusyksyn kyselyssään, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita Varsinais-Suomen seudun vientiyrityksillä on tällä hetkellä. Kyselyssä selvisi myös, että vientikauppa käy seudulla paremmin kuin viime vuonna. Yksi vientiä merkittävästi kasvattaneista yrityksistä on ALMACO Group.

Alueellinen kysely tehtiin tässä muodossaan ensimmäistä kertaa, ja siihen vastasi Turun, Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen alueelta 48 vientiä aktiivisesti tekevää yritystä. Suurin osa niistä toimii teollisuuden alalla.

Vientikaupalla menee nyt viime vuotta paremmin


Varsinaissuomalaisissa yrityksissä vienti tulee olemaan tänä vuonna liki puolet (48 %) viime vuotta suurempi. Vastanneista yrityksistä kolmannekselle vuosi tulee olemaan yhtä suuri kuin viime vuonna. Vienti supistuu 17 prosentilla vastanneista.
”Kyselymme tulos on hyvä, eikä se yllätä, sillä Varsinais-Suomeen on tullut hyvin tilauksia. Tilauskirjat alkavat täyttyä. Nyt onkin tärkeää pitää yrityksissä osaaminen kunnossa ja varmistaa, että Varsinais-Suomi säilyy kilpailukykyisenä jatkossakin”, arvioi Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.

Vastanneista vientiyrityksistä ylivoimaisesti suurin osa vie tuotteitaan Eurooppaan (98 %), mutta vientiä suuntautuu merkittävästi myös Aasian maihin (60 %) ja Pohjois-Amerikkaan (60 %). Yleisimmin tavaravientiä lähtee Varsinais-Suomesta Saksaan. Perässä tulevat muun muassa Ruotsi, Yhdysvallat, Ranska ja Englanti.

Tavarakauppaa ilmoittaa käyvänsä vastanneista yrityksistä 92 prosenttia. Palvelukauppaa tekee liki neljännes (23 %). Merirahdin osuus on Varsinais-Suomessa suuri, 77 prosenttia. Kumipyörillä maanteitse rahtia kuljettaa 65 prosenttia, lentäen 46 prosenttia ja digitaalisen viennin osuus vastanneiden viennistä on 6 prosenttia.

Vastaajayrityksistä 42 prosentilla viennin osuus liikevaihdosta on 75–100 prosenttia. Vastanneista yrityksistä 25 prosentilla vuosiliikevaihto on 50 miljoonaa euroa tai enemmän.

Mahdollisuudet tulevat EU:n sisältä

Geotalouden tarjoamat mahdollisuudet viennille tulevat selkeästi EU:n sisämarkkinoilta (60 %). Myös Aasian markkinoihin (42 %) ja ylipäänsä uusiin kauppasopimuksiin (42 %) uskotaan vahvasti.

Puolustusteollisuudessa näkee markkinarakoa 40 prosenttia. Vihreän siirtymän mahdollisuuksiin luottaa 35 prosenttia vastanneista.

”Meidän yrityksemme liikevaihto ja tilauskanta kasvaa selvästi tänä vuonna. Kasvua on lähes 30 prosenttia, ja suurin osa kasvustamme tulee viennistä”, sanoo Turun Piispanristillä sijaitsevan ALMACO Groupin toimitusjohtaja Björn Stenwall.
Yrityksen kanadalainen tytäryhtiö solmi hiljattain merkittävän mannerten välisen sopimuksen Kanadan johtavan telakan kanssa Polar Max -jäänmurtajan rakentamisesta ja varustamisesta.

”Uskomme, että vientimme kasvu on seurausta pitkäjänteisestä työstä, hyvistä asiakassuhteista ja myös satsauksista innovaatioihin.”

Stenwallin mukaan teknologian kehitys, uudet innovaatiot sekä henkilökunnan motivaatio ja ammattitaito ovat parhaat keinot pitää yritys kilpailukykyisenä.
Varsinaissuomalaiset yritykset uskovat kyselynkin mukaan, että geotalouden muutoksessa tärkeitä ovat nimenomaan kansainväliset kumppanuudet, joihin luottaa 77 prosenttia vastanneista. Muutoksessa auttavat myös teknologian kehitys ja innovaatiot (73 %) ja myös oman osaamisen kehittäminen (48 %).

Haasteena epävakaa tilanne maailmalla

Turun kauppakamarin kyselyssä kysyttiin myös haasteista. Merkittävimmät haasteet vientikaupassa liittyvät epävakaaseen tilanteeseen maailmalla (71 %). Heikko kysyntä ja kiristynyt kilpailutilanne vaivaavat noin puolta (52 %) yrityksistä, ja myös korkeat kustannukset haastavat (44 %). Byrokratian määrän ja yrityksen kapasiteetin rajallisuuden mainitsee 25 prosenttia vastanneista. Osaamista yrityksissä on sen sijaan verrattain hyvin, sillä vientikaupan puutteellista osaamista on vain noin kuudella prosentilla vastanneista.

Merkittävimmät viennin uhat tulevat ulkomailta. Kiristyneen suurvaltakamppailun mainitsee erittäin merkittäväksi uhaksi 25 prosenttia. Yhdysvaltain tilanne aiheuttaa vaaraa 25 prosentille, ja myös Ukrainan sota ja sen pitkittyminen on erittäin merkittävä uhka 21 prosentille vastanneista yrityksistä.

Valtaosa vastaajista, 75 prosenttia, toimii Turun seudulla. Vakka-Suomesta kyselyyn osallistui noin 10 prosenttia, Salon seudulta noin 8 prosenttia ja Loimaalta noin 6 prosenttia.

Turun kauppakamarin kyselyyn 6.−26.8.2025 välisenä aikana vastasi 48 vientiä Varsinais-Suomen alueella tekevää yritystä. Kukin yritys vastasi sähköpostitse toteutettuun kyselyyn vain kerran.

Yhteistyöllä on merkitystä. Tästä esimerkkinä mm. ALMACO Group, joka vie menestyksekkään “hyttitehdaskonseptinsa” Kanadan Quebeciin. Polar Maxin runko rakennetaan Davien omistamalla Helsingin telakalla, jossa ALMACO toteuttaa osan rungon sisätilojen varustamisesta ja sisustamisesta.

Kuva: Almaco

Polar Max Hero Almaco
Kategoriat:vienti, viestintä