Uusimmat
BE Group on johtava teräksen, erikoisteräksen, ruostumattoman teräksen sekä alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunut yritys. Yrityksen päämarkkina-alueena toimii Suomi ja Ruotsi.
”Yrityksemme historia on vaiherikas ja juuremme ulottuvat aina vuoteen 1868 asti, jolloin Peter Starckjohann perusti yrityksensä Starckjohann & Co Viipuriin. Viipurista yritys siirrettiin sodan jaloista pois Pietarsaareen, josta myöhemmin se asettui Lahteen, missä päätoimipisteemme edelleen sijaitsee. Turun yksikkö perustettiin vuonna 1975, jossa meillä on tällä hetkellä yli kuusikymmentä työntekijää. Turun yksikön lisäksi toimimme myös Lapualla, minkä lisäksi meillä on yhdeksän asiakaspalveluyksikköä ympäri Suomea”, kertoo toimitusjohtaja Lasse Levola.
Yrityksen toimintaan mukaan Levola on tullut mukaan vuonna 2005.
”Ennen BE Groupia sain olla mukana Wärtsilän huimassa kasvuvaiheessa 20 vuotta, minkä jälkeen olin pari vuotta oppimassa bisneksen perusasioita Hollming Works:llä. Kun ajelin veneellä vuonna 2005 Ruissalon ja Pansion välistä väylää, headhunter soitti minulle ja kysyi, kiinnostaisiko minua myyntijohtajan tehtävä silloisessa Starckjohann Steelissä. Katsoin mantereen puolelle, ja havaitsin Turun yksikön katolla Starckjohann Steelin logon, ja totesin, että kyllä tämä kohtalon kortti pitää katsoa. Seitsemän vuoden myyntijohtajan roolin jälkeen, olen ollut kaksitoista vuotta yrityksemme toimitusjohtajana.”
Yrityksen toimiala on Levolan mukaan erittäin syklinen, ja alan eri toiminnantasoilla voi esiintyä suuriakin vaihteluita vuosittain. Alan vaihteluista ja haasteista yritys on kuitenkin selviytynyt nopeasti.
”Finanssikriisi sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan haastoivat osaamistamme joka taholta, mutta kummatkin häiriöt arvoketjussamme stabiloituvat nopeasti. Olemme pystyneet ketterästi sopeutumaan toimintaympäristömme muutoksiin 156 vuoden ajan, ja uskon, että juuri päivitetty pitkän aikavälin strategiamme mahdollistaa sen myös tulevaisuudessa. Tavoitteemme on luoda voittava toimitusketju asiakkaillemme, joka perustuu loistavaan asiakaskokemukseen ja kustannustehokkaaseen toimintaan digitaalisia työkaluja soveltaen.”
Yrityksen tavoitteena on olla nyt ja tulevaisuudessa markkinoidensa ammattitaitoisin, menestynein ja arvostetuin teräspalveluyhtiö.
”Tämä perustuu vahvaan yrityskulttuurimme, jossa terveet ja eettiset liiketoiminnan periaatteet ovat priorisoitu. Arvomme kertovat, kuinka kohtelemme toisiamme – työtovereita, asiakkaita, toimittajia ja muita henkilöitä, joihin olemme yhteydessä. Meillä on vahva motivaatio kasvaa ja kehittyä visiomme mukaisesti. Toimialueemme meriklusterin positiivinen svingi on todella tärkeä, ja sen viimeaikaiset laivatilaukset ovat vahvistaneet luottamusta myös laajemmin. Turussa on myös käynnissä isoja rakennusteollisuuden projekteja, joissa haluamme olla mukana paikallisena toimijana.”
Terveisiä kauppakamarille ja sen jäsenistölle:
”Varsinais-Suomi elää viennistä, ja kilpailukenttämme on globaali. Tehtävämme on kehittää toimintaamme niin, ettei EU:n lisääntynyt sisämarkkinoiden priorisointi vaikuta toimintaamme negatiivisesti. Meidän tulee olla ylpeitä alueemme elinvoimaisuudesta ja kehityksestä.”
Spottivalossa-palstalla esitellään uusia jäsenyrityksiä