Uusimmat

Viikoittaisia jazzkeikkoja ja yhteistyö Musiikkitalo Fuugan kanssa!
”Jazz City Turku on jazzmusiikin tuotantoalusta, joka järjestää vuosittain yli 100 konserttia Turun ja saariston alueella”, kertoo toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson.
Osana Jazz City Turun toimintaa on muun muassa Turku Jazz Festival, Turku Sea Jazz ja Flame Jazz -risteilyjä.”
”Konserttitoimintaa järjestetään viikoittain ympäri vuoden, joten jazz sykkii kaupungissa varsin tiiviisti”.
”Yritys tekee yhteistyötä erilaisten ihmisten ja yhteisöjen kanssa”, kertoo Fredriksson.
Monipuolinen yhteistyö on vahvuus: ”Olemme rakentaneet uudenlaisia tapoja tuottaa jazztapahtumia yhdessä eri toimijoiden kanssa.”
Odotettu uusi yhteistyö on Musiikkitalo Fuugan kanssa. Jazz City Turku tuottaa sinne tulevaisuudessa jazzohjelmaa.
”Kulttuuriala on elänyt kriisistä toiseen jo koronasta lähtien, joten haastava toimintaympäristö on lähtökohtaisesti osa meidän arkea. Olemme kyenneet kuitenkin uudistumaan ja säilyttämään vanhaa sopivassa suhteessa, ja toiminta on ollut vaikeista ajoista huolimatta nousujohteista”, pohtii Fredriksson.
Jazz City Turku haluaa pitää taiteellisesti korkean laadun aina toiminnan ytimessä. Fredriksson toivoo, että kansainvälinen jazzkulttuuri tunnistetaan tulevaisuudessa entistä vahvemmin osana eurooppalaisen kulttuurikaupungin sielua. Jazz City Turulla on iso tavoite: kansainvälisen tason jazzklubi Turun keskustan sivukujalle.
Fredriksson pitää Varsinais-Suomea hyvänä toimintaympäristönä: ”Turku ja Varsinais-Suomi ovat nyt hyvässä nosteessa, ja fiksut investoinnit luovat alueelle kerrannaisvaikutuksia.” Hän kertoo kulttuurialalla olevan paljon kasvupotentiaalia, vaikka Suomi laahaa edelleen EU:n keskitason takana bruttokansantuotteella mitattuna.
”Hyvin täälläkin pärjätään, kunhan uskotaan lukuihin ja taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksiin. Tapahtumateollisuuden taloudelliseen vaikuttavuuteen ja volyymin suhtaudutaan Suomessa vielä kevyesti, mutta tietoisuus paranee ja suunta vahvistuu vuosi vuodelta.”
Fredrikssonin terveiset: ”Tervetuloa tutustumaan Turun kuumiin jazztapahtumiin! Jäsenistölle räätälöidään mieluusti kivoja lippupaketteja eli eikun ottamaan yhteyttä.”
