Eletään alkukesää 2022, ja olen Loimaan Sarka-museossa pitämässä puheenvuoroa lähes 100:lle ysiluokkalaiselle. Tavoitteenani on inspiroida nuoria pohtimaan tulevia valintojaan opiskelupaikan ja unelmien työpaikan suhteen.
Tulkitsen mielessäni nuorten kasvoilla olevia ilmeitä: osalla tulevat suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa, toisilla näkymät vielä sumuharson peittämiä, erään vanhemmat ovat tehneet päätökset nuoren puolesta ja yksi kamppailee luokalle jäämisen pelossa huonon koulumenestyksen vuoksi. Niin monta ajatusta ja tarinaa nuo kasvot kätkevät taakseen. Niin paljon unelmia yhdessä salissa.
Töitähän meillä nyt on enemmän kuin osaajia. Työntekijöitä saadakseen yritykset käyvätkin kovaa kilpataistelua siitä, kenen työtehtävät ovat vetovoimaisempia, kenellä on joustavimmat työaikamallit ja missä ovat parhaimmat henkilöstöedut. Toisaalla osa ammattikunnista käy kipeitä palkkaneuvotteluita ja kovaa julkista sanasotaa. Samanaikaisesti oppilaitokset eri koulutusasteilla houkuttelevat vimmatusti uusia opiskelijoita opiskelemaan niille aloille, jotka työllistävät. Informaatiota osaamistarpeista tulviikin joka puolelta ja käynnissä on vilkas keskustelu siitä, mitkä polut kannattaa valita ja mille poluille ei ainakaan kannata eksyä.
Minä jatkan puheenvuoroani ja kerron nuorille, kuinka paljon Loimaan teknologiateollisuus nyt työllistää ja miten hienoja työpaikkoja meillä on tarjolla. Muistutan, kuinka hyviä eväitä ammattikoulu ja lukio antavat ammattiin tai työelämään. Tässä hetkessä teen sen, mitä moni muukin tahoillaan tekee – sanoitan ja teen näkyväksi tilannetta, joka on tällä hetkellä omasta näkökulmastani validi. Etenen pitkin puheenvuoroani ilman, että olen kuullut yhdenkään nuoren henkilökohtaisista arvoista, kiinnostuksen kohteista ja motivaattoreista. Voi kun voisin kysyä heiltä jokaiselta enemmän, kunpa olisi aikaa kuunnella.
Julkisten odotusten, kannanottojen ja keskusteluiden ristitulessa voin vain kuvitella miltä tuntuu olla tällä hetkellä nuori. Miltä tuntuu seisoa muuttuvan maailman laidalla ilman karttaa. Useimmat kun unelmoivat paljon muustakin kuin opiskelu- tai työpaikasta, kuten realistisista mahdollisuuksista kasvuun ja hyvästä elämästä. Taloudellista menestystä saati laajoja verkostoja ei osata vielä edes kaivata.
Sillä välin me julkisten puheiden pitäjät voimme vain haaveilla siitä, että jätämme muistijäljen, joka kantaa vielä vuosienkin päästä. Kuinka hienoa olisi tavata vielä myöhemmin joku näistä nuorista kysymässä harjoittelu- tai työpaikkaa. Salaa toivoa, että jonkun tie vielä kulkeutuu niille raiteille, joihin palopuheissamme viittaamme. Koulutus- ja urapolun rakentaminen voi kyllä alkaa, mutta vasta sitten kun aika on oikea.
Jälleen kerran totean mielessäni: jokainen kohtaaminen on tärkeä.
