Uusimmat
Olen ikäisekseni saanut viettää melko paljon aikaa maailmalla. Vaihtovuosi epätasa-arvoisessa Etelä-Afrikassa ja myöhemmin työskentely San Franciscossa ovat nostaneet arvostustani turvallista ja tasa-arvoista Suomea kohtaan.
Ehdin työskennellä pääkaupunkiseudulla puolitoista vuotta, ennen kuin palasin varsinaissuomalaisille juurilleni työskentelemään turkulaisen SHIFT Business Festivalin toimitusjohtajana. Vaikka kotikaupunkini onkin osan viikosta Espoo, olen sydämeltäni turkulainen. Kunnallisvaalit aiheuttavatkin harmaita hiuksia, sillä haluaisin vaikuttaa useamman kaupungin ja kunnan elinvoimaan. Toivoisin, että kaikki kaupungit huolehtivat inhimillisestä, taloudellisesta ja ekologisesta kantokyvystä.
Politiikan sijaan olen valinnut vaikuttamistyön väyläksi yritysmaailman ja eteenpäin katsovien yritysjohtajien tuomisen yhteen. Päätöksenteko yrityksissä on nopeaa ja suurenkin yrityksen on mahdollista reagoida joustavasti ympäröivän maailman muutoksiin ja vaatimuksiin. Näkemykseni mukaan kestävät yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat ketterien yritysten ja tätä hieman hitaamman poliittisen päätöksenteon yhteistyössä.
SHIFT Business Festivalin visio on kestävän tulevaisuuden rakentaminen yhdessä yrityselämän ja sen sidosryhmien kanssa teknologian tuomia mahdollisuuksia hyödyntäen. Näistä teemoista puhuttaessa vuotuinen kaksipäiväinen bisnesfestivaalimme on Suomen tärkein kohtaamispaikka, ja syöttää myös siihen keskusteluun, jota vaalien alla käydään. Jos inhimilliset, taloudelliset ja ekologiset näkökulmat jättää huomioimatta, ei odotettavissa ole kummoistakaan tulevaisuutta.
Tänä vuonna 25.–26.8. SHIFT tarjoaa kävijöilleen turvallisen elämyksen niin virtuaalisesti kuin paikan päällä Turun Kakola Hotellissa Kakolanmäellä. Ohjelma keskittyy tulevaisuuslähtöisesti mm. ruokateknologiaan, digitaaliseen luottamukseen ja kiertotalouteen. Tapahtuman mahdollistavat vuosittain lukuisat vapaaehtoiset, yrityskumppanit ja paikalliset, valtakunnalliset sekä kansainväliset lipunhaltijat. Seuraa elokuun tapahtuman edistymistä verkkosivuiltamme www.theshift.fi ja varaa paikkasi muiden edelläkävijöiden joukosta.
Nähdään SHIFTissä!
Teksti on julkaistu alun perin 1/2021 Kauppakamarilehdessä.
Teksti:
Sini Toivonen
toimitusjohtaja
SHIFT Events Oy