- Jäsentarina: Raision seudun koulutusyhtymä Raseko
- Kauppakamari tarjosi raikkaan tavan tavoittaa nuoret ja alueellisen näköalapaikan
- Kauppakamarista etua verkostoitumisessa
- Kauppakeskus Mylly: Merkkivuosia ja uusia valiokuntia
- Koulutuksia vaivattomasti – laadusta ei tarvitse kantaa huolta
- Lisää tunnettuutta ja hyvä kanava sidosryhmätyöhön
- Tilaisuus toi paljon uusia kontakteja – kauppakamari tarjosi vaivattomasti valmiin yleisön ja vastasi järjestelyistä
- Tulevaisuuden osaajien ja kulkuyhteyksien turvaamista
- Vastuullisuus on tärkeää sekä LähiTapiolalle että kauppakamarille
Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus, ja se täyttää vuoden 2021 lokakuussa jo 20 vuotta. Vuosien aikana kauppakeskuksen ympärille on ehtinyt muodostunut monenlaisia kaupankeskittymiä. Moni ei välttämättä tiedä, että kauppakeskus itsessään on myös paitsi tilavuokraaja myös työllistäjä.
Myllyn markkinointipäällikkö Meri Hakulinen aloitti työskentelyn Myllyssä vuonna 2017 markkinointisuunnittelijana, ja seuraavana vuonna hän siirtyi Myllyn markkinointipäällikön tehtäviin. Kauppakeskusalalta Hakulisella on kaiken kaikkiaan kokemusta lähes kymmenen vuoden ajalta.
”Vaikka olisikin ’markkinointi’ nimikkeenä tittelissä, niin tuleehan sitä tehtyä paljon muutakin kuin vain markkinoinnin asioita. Kauppakeskus on monipuolinen työympäristö, ja siksi kai siihen onkin tykästynyt,” kuvailee Hakulinen.
Tiimityö vahvuutena
Isoa kauppakeskusta pyörittää kuuden henkilön tiimi, joka haluaa kehittää Myllyä monella saralla.
”Olen meidän tiimin ”seniori” neljällä Myllyvuodella mitattuna, on hienoa että kaikilla tiimissämme on uudistava asenne ja ei tarvitse tehdä asioita vain koska niin on aiemminkin tehty. Ensimmäisiä isoja uudistuksia tulee julki 18.10.2021, kun Myllyn uudistunut brändi lanseerataan,” vinkkaa Hakulinen.
Myllyn brändiuudistuksessa on otettu rohkea lähestyminen.
”Uudistusta tehdessä mylläsimme olemassa olevan brändin pohjia myöten. Tunnistimme paljon säilytettävää ja pohjaa, jonka päälle rakentaa uutta. Uudistus tulee varmasti, ja toivottavasti herättämään ajatuksia ja mielipiteitä. Myllyn tunnettuus alueella on 100%, joka mahdollisti rohkean uudistumisen.”
Viestintä- ja markkinointivaliokunta
Viestintä- ja markkinointivaliokunta, jossa Hakulinen itsekin toimii jäsenenä, perustettiin juuri ennen koronapandemian alkua, vuoden 2020 alussa, joten valiokunta on vielä uusi vaikuttaja kauppakamarilla.
”Uusi valiokunta oli tosi tarpeen. Mielestäni on tärkeää, että edistämme viestinnän ja markkinoinnin arvostusta. Uusi valiokunta auttaa osoittamaan sen, että meillä on kiinnostusta viedä näiden alojen asioita eteenpäin. On tärkeää tunnistaa, että markkinointi ja viestintä eivät ole vain kuluerä, vaan ne ovat tuomassa yrityksille liiketoiminnallista hyötyä,” toteaa Hakulinen.
Viestintä- ja markkinointivaliokunta on kuluneiden parin vuoden aikana pääsääntöisesti kokoontunut etänä, mutta se ei ole toimintaa haitannut. Valiokunnan järjestäytymiskokous ehdittiin pitää vielä kasvotusten ja nyt tavoitteena on hiljalleen päästä lisäämään lähikokouksia.
Verkostoituminen pääarvona
Turun kauppakamarista ja erityisesti valiokuntatyöstä Hakulinen haluaa nostaa esille toiminnan myötä tulleet verkostoitumismahdollisuudet. Verkostoituminen on Hakulisen mukaan tärkeää, sillä se mm. helpottaa sidosryhmätyötä ja auttaa jäseniä tutustumaan uusiin toimijoihin nopeasti ja helposti.
”Verkostoituminen on ollut itselleni ykkösjuttu, on se sitten ollut valiokuntatyön ohessa tai kauppakamarin järjestämissä koulutuksissa tai muissa tilaisuuksia. Nämä tilaisuudet kokoavat porukan yhteen ja antavat kaikille mahdollisuuden tutustua paremmin toisiinsa,” kertoo Hakulinen.
Hakulinen korostaa, että toimijana kauppakamari on ollut niin Myllylle yrityksenä kuin myös Hakuliselle itselleenkin tärkeä toimija. Varsinkin alueellisena toimijana kauppakamari on Hakulisen mukaan tärkeä ja siksi hän suosittelee jäseneksi ryhtymistä ja valiokuntaan liittymistä, mikäli siihen on vain mahdollisuus.
Merkki luotettavuudesta – Turun kauppakamarilla jo yli 1800 jäsentä
Jätä yhteystietosi niin kerromme, miten sinun yrityksesi hyötyisi kauppakamarin jäsenyydestä: