Kärsivällisyyttä ja konkretiaa ilmastonmuutoksen torjuntaan

”Jos ydinkysymykseen eli fossiilisen energian käyttöön ei puututa, tulokset jäävät näpertelyksi.”
Petteri Taalas kirjassaan Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin (2021)

”Ilmastonmuutoksen torjuminen on monin verroin edullisempaa kuin muutosten seurausten kestäminen”, näin tiivistää Maailman ilmatieteen järjestön (WMO:n) pääsihteeri Petteri Taalas. Taalas vieraili Turun kauppakamarin järjestämässä Ratkaisuja vihreään -siirtymään seminaarissa.

”Vuosi 2016 oli tähän mennessä historian lämpimin vuosi ja myös viime vuonna oltiin lähellä tätä lukemaa”, kertoo Taalas tutkimustuloksista.

Helleaallot, vesistressi, tulvat, maastopalot, jäätiköiden sulaminen, kertovat kaikki karua kieltä ilmastonmuutoksen etenemisestä. Taloudellisessa mielessä suurin isku on osunut eteläiselle pallonpuoliskolle, mutta mikään kolkka ei ole täysin jäänyt paitsi vaikutuksista.

”Jos haluamme saavuttaa Pariisin sopimuksen kahden asteen tavoitteen, meillä on noin 25 vuotta aikaa kääntää maailman ilmastotavoitteet kasvu-uralle, ja puolentoista asteen tavoitteeseen viisi vuotta.”

Suomen viimeaikainen ilmastokeskustelu on ilmastoasiantuntijan mukaan liittynyt hiilinieluihin ja metsään. Hänen mielestään ilmasto-ongelmaa ei ratkaista ilman puuttumista fossiilienergian käyttöön. Taalas luettelee kirjassaan lukuisia konkreettisia keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Keinojen listasta numeerisilla faktoilla keskeiseksi nousee kuitenkin luopuminen fossiilisista polttoaineista.

”Jos ydinkysymykseen eli fossiilisen energian käyttöön ei puututa, tulokset jäävät näpertelyksi”, hän arvioi.

Kohta 40 vuotta ilmastoasioita tutkinut ja läheltä seurannut Taalas kertoo kirjassaan myös taustastaan, urastaan ja ajatuksistaan. Hän on osallistunut moniin maailmaan merkittävimpiin ilmasto- ja ympäristöasioita selvittämiin työryhmiin ja tavannut myös merkittäviä vaikuttajia ympäri maailman. Avainsanoja ilmastoasioissakin ovat yhteistyö ja sopimukset.

Koronapandemiaa edeltävänä aikana Suomenkin median ykkösaiheena oli ilmastonmuutos. Halu ongelman ratkaisuun on kasvavassa määrin olemassa sekä investoijilla että yrityksillä ja kansalaisilla.

Taalas uskoo, että ilmastoteema ei tule jäämään nyt akuuttina riehuvan terveys- ja talouskriisin jalkoihin. Kirjassaan hän kuvailee sitä ”hyttysen ininäksi” verrattuna niihin inhimillisiin ja taloudellisiin tappioihin, joita koituu ellei ilmastonmuutosta saada kuriin.

Koronapandemian taltuttamisen kaltainen joukkovoima voisi parhaassa tapauksessa siirtyä tulevina vuosina ilmastoasioiden ratkaisuun.

Päivittäin ilmastoa ja sen ongelmia tarkastelevalle pääsihteerille esitetään usein kysymys, miten hän jaksaa puurtaa synkän ilmastonmuutosaiheen äärellä. Mottona ovat Aleksis Kiven viisaat sanat: ”Täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi.”

Toivoa on, kunhan päättäväisyyttä löytyy.

Ratkaisuja vihreään siirtymään -seminaari keräsi noin 150 kuulijaa 17.3.

Tilaisuuden puhujat: Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas, Fortum Oyj:n kestävän kehityksen johtaja Ulla Rehell, Turun kaupunginjohtaja, ICLEI – Local Governments for Sustainability -järjestön hallituksen jäsen Minna Arve, Varsinais-Suomen liitto edunvalvontajohtaja Janne Virtanen ja Ilmastorahasto Oy:n toimitusjohtaja Paula Laine. Puheenjohtajana toimi Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio.

Artikkeli julkaistiin alun perin Turun kauppakamari -lehdessä 2/2021

Kategoriat:vihreä siirtymä, ilmastonmuutos