Ole hyvä itsellesi, etätyöseminaarin ajatuksia

Kuvassa sinisellä taustalla palapeli johon liitetään viimeinen pala

Turun kauppakamarin hyvinvointi- ja terveysvaliokunnan organisoima Voi hyvin etätyössä -seminaari 8.6. keräsi langoille yli sata kiinnostunutta kuulijaa. Mielenkiintoisten ja ajatuksia herättävien puheenvuorojen ja käytänteiden lisäksi päästiin myös opettelemaan hyvää taukojumppaa sekä rauhoittumaan hetkeksi.

Turun yliopiston hyvinvoinnin kehittämispäällikkö Ismo Saario esitteli yliopiston poikkeusajan havaintoja etätyöaiheesta. Eniten etätyöväsymystä ovat kyselyn mukaan kokeneet väitöskirjatutkijat. Kaipuuta on jo lähityöhön. Saarion mukaan alkuinnostuksen jälkeen etätyöhalukkuus on selvästi hiipunut.

Vaativissa liikkeenjohdon tehtävissä toimiva Panu Routila avasi havainnollisesti työn kuormittavuutta ja sen lievittämistä omilla esimerkeillä. Routila jakoi käytännön vinkkejä siihen, miten vaativaa työtä ja mm. paljon lentämistä jaksaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Routilalle mm. lentojen jälkeiset kuntopyöräilyt ja kuntosalit ovat tuoneet jaksamista.

”Paljon on tehtävä työkyvyn eteen, jotta pysyy kunnossa”, hän kannustaa.

”Pitäkää huoli ryhtiliikkeistä ja peruskunnosta”.

LaaS Companyn toimitusjohtaja Johanna Pystynen puolestaan esitteli, miten Vincit Oyj:ssä haluttiin eroon henkilöstön tarpeiden arvailusta ja kehitetiin sovellus, jossa henkilöstöä kohdellaan ja palvellaan kuten asiakasta. Sovelluksessa on tarjolla noin 130 erilaista palvelua, joista organisaation työntekijä voi poimia tarpeisiinsa sopivat, hyvinvointia edistävät aiheet.

Seminaarilaiset saivat aamupäivän aikana hyviä taukojumppaohjeita Studio-Onen Mikko Äikäkseltä ja Liiku ry:n Jukka Läärältä. Osallistujat saivat myös kokeilujakson Breakpro-sovellukseen, jolla voi kätevästi tauottaa päivää.

Itsemyötätunnon tärkeyttä korosti puheenvuorossaan Turun ammattikorkeakoulun Outi Konsell.