Uusimmat
Turun kauppakamari palkitsee keväisin ja syksyisin ICT-valiokunnan sekä Uudenkaupungin osastonsa kautta stipendeillä onnistuneita opiskelijoita. Stipendien tarkoituksena on tukea ja innostaa nuoria, jotka ovat osoittaneet erityistä kiinnostusta opintojaan kohtaan.
Turun kauppakamarin ICT-valiokunta jakaa stipendin Turun Kerttulin lukion ICT-linjalta valmistuneille ylioppilaille. Tämän vuoden stipendin saaja on tuore ylioppilas Helmi Laurinen.
”ICT-linja tarjoaa paljon mahdollisuuksia työelämään ja muutenkin. Voisin sanoa, että en kadu valintaa. Tosi usein ihmisillä on väärinkäsitys, että ICT-osaamisesta olisi hyötyä vain ICT-alalla, vaikka sen voi hyvin yhdistää humanistisiin aloihin tai esimerkiksi lääketieteeseen. Sehän avaa mahdollisuuksia ihan sama mille alalle menee”, kertoo Laurinen.
Tällä hetkellä Laurinen valmistautuu tuotantotalouden pääsykokeeseen. Hän on kuitenkin jo saanut opiskelupaikan materiaalitekniikan koulutuksesta.
”Vaikka en ole ainakaan suoraan menossa opiskelemaan ICT-alaa, uskon, että linjasta tulee olemaan hyötyä opinnoissani.”
Kerttulin lukio on Suomen ainoa ICT-alan erityislukio. Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan stipendin jakamisella halutaan edistää ICT‐linjan ja tekniikan opintojen merkitystä alueen elinkeinoelämälle.
Kauppakamarin ICT-valiokunnan jakamaan stipendiin osallistuivat:
2M-IT Oy, CADMATIC Oy, Elisa Oyj, Fujitsu Finland Oy, Konica Minolta Business Solutions Finland Oy, Kuntien Tiera Oy, Lemonsoft Oy, Lounea Oy, Netum Oy, Turun ammattikorkeakoulu, RCP Software Oy, Teleste Oyj, Tietokeskus, Vincit Oyj ja Viria Oyj.