Uusimmat

Kysely: Työpaikkojen määrä ei kasva loppuvuoden aikana
Heikko kysyntä maailmanmarkkinoilla ja kotimaassa näkyy yrityksissä siten, että työvoimaa ei uskalleta rekrytoida, vaikka osaajia on tarjolla paremmin kuin vuosikausiin. Työntekijöitä on aiempaa helpompi löytää, kun avoimia paikkoja on vähän ja hakijoita paljon.
Tiedot ilmenevät Turun kauppakamarin vuosittaisesta Varsinais-Suomen kilpailukyky -kyselystä, jossa selvitetään muun muassa yritysten työllistämisaikeita ja työvoiman saatavuutta. Kyselyyn vastasi 224 yritystä Varsinais-Suomesta 5.−26.6.2025.
Työvoiman saanti helpottunut
Ennätysmäisen suuri osa, noin 70 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä ilmoittaa, ettei niillä ole vaikeuksia saada työvoimaa tällä hetkellä. Työvoimaa helposti löytävien yritysten osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2022, jolloin näin ilmoitti noin 40 prosenttia yrityksistä.
Runsas 20 prosenttia varsinaissuomalaisista yrityksistä kertoo, että niillä on edelleen vaikeuksia työvoiman löytämisessä. Tällöin haussa ovat erityisesti kokeneet erityisosaajat, ilmenee avoimista vastauksista. Vastauksissa kaivataan kokemusta omaavia täsmäosaajia, kielitaitoisia, ammattitaitoisia ja asiantuntevia työntekijöitä. Useita toimialoja mainitaan, mutta mikään yksittäinen ala ei nouse vastauksissa selkeästi esiin.
”Yritysten vastaukset ovat hyvin linjassa työvoimatilastojen kertoman karun datan kanssa. Avoimia työpaikkoja on vähänlaisesti ja hakijoita niihin runsaasti. Kohtaantohaastetta on jonkin verran, mutta vähemmän kuin aiempina vuosina”, toteaa Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.
”Kovan tason ammattilaisista on seudulla edelleen pulaa, ja kannattavuushaasteet voivat hankaloittaa näiden usein hyväpalkkaisten henkilöiden rekrytointia”, Leiwo jatkaa.

Kysymys: Onko yrityksellänne ongelmia saada työvoimaa tällä hetkellä?
Työpaikkojen määrän ei odoteta kasvavan
Työpaikkojen määrän ei yrityksissä odoteta kasvavan loppuvuoden aikana. Vastaajista vain noin 22 prosenttia arvioi, että työpaikkojen määrä tulee kasvamaan seuraavan puolen vuoden aikana. Osuus on pienin sitten vuoden 2020, jolloin korona kuritti yrityksiä pahasti.
Lähes 70 prosenttia vastaajista ilmoittaa, että työpaikkojen määrä tulee pysymään ennallaan. Työpaikkojen määrän vähenemistä uumoilee noin 9 prosenttia vastaajista, ja tämä osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2021 alkaen.
Työpaikkojen määrän kehitykseen vaikuttaa erityisesti vähäinen kysyntä sekä yritysten taloudellinen tilanne, joka ei mahdollista rekrytointeja.

Kysymys: Miten arvioitte, että yrityksenne työpaikkojen määrä kehittyy seuraavien 6 kk aikana?
Noin 70 prosenttia vastaajista kertoo, että alueen työnhakijoiden koulutustaso ja osaaminen vastaavat yrityksen tarpeita hyvin tai melko hyvin. Tämä kertoo osaltaan siitä, että työvoimaa on nyt aiempia vuosia paremmin saatavilla. Vaikeinta sopivan koulutuksen ja osaamisen omaavan työntekijän löytäminen on alueen kasvukeskusten ulkopuolella sekä aloilla, joille koulutusta ei ole tarjolla.
”Tulokset kertovat koulutussektorin merkittävästä roolista alueen yrityksille”, toteaa Leiwo tuloksista.
”Työntekijöitä löytyy parhaiten tehtäviin ja aloille, joille on koulutustarjontaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, tuoko esimerkiksi tuleva laki ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilusta uusia mahdollisuuksia myös yrityksille löytää paremmin osaavaa työvoimaa”, Leiwo jatkaa.
Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluhankkeen tarkoituksena on selvittää, miten järjestämislupien laajentamisella ja neuvottelumenettelyyn perustuvalla toiminnanohjauksella voidaan vahvistaa ammatillisen koulutuksen laatua, vaikuttavuutta ja saavutettavuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsee syksyllä hankkeeseen hakemusten perusteella enintään 40 koulutuksen järjestäjää. Kokeilu on alkamassa ensi vuoden alussa.
Turun kauppakamari on kysynyt jäseniltään Varsinais-Suomen kilpailukykytekijöistä kesäkuussa vuodesta 2020 alkaen. Vuonna 2025 kyselyyn vastasi 224 yritystä, 2024 kyselyyn vastasi 191 yritystä, vuonna 2023 172 yritystä, vuonna 2022 134 yritystä, vuonna 2021 146 yritystä ja vuonna 2020 155 yritystä. Eniten vastauksia on joka vuosi saatu teollisuus- ja palvelualan yrityksistä. Tänä vuonna 37,9 % vastaajista työllistää alle 10 henkilöä ja 11,6 % yli 250 henkilöä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kaisa Leiwo, Turun kauppakamari, puh. 040 5566 697, kaisa.leiwo@kauppakamari.fi