Veme valmistaa metallia moneksi

Lasse Aaltonen Veme Oy

Laitilalainen Veme Oy on monipuolinen metallialihankkija. Yritys on yksi Laitilan suurimmista työllistäjistä ja tunnettu kestävän kehityksen edelläkävijä. Vemen kädenjälkiä on vuosien saatossa löytynyt mm. jääkaapeista, ruohonleikkureista, polkupyörätelineistä ja kiukaiden osista.

Yritys on tuottanut autonosia Uudenkaupungin autotehtaalle keskeytyksettä jo 50 vuotta.

”Saman katon alla syntyy vuodessa yli 20 000 erilaista myytävää tuotetta”, arvioi yrityksen toimitusjohtaja Lasse Aaltonen. Laajennuksen myötä Vemelle on tulossa 2400 m² lisää tilaa muun muassa hitsaamolle ja robotiikalle.

”Olemme kasvun tiellä. Yrityksen liikevaihto oli viime tilikaudella 17 miljoonaa, ja tavoitteena on olla vuonna 2025 noin 20 miljoonan liikevaihdon yritys.”

Veme Oy:n tuotanto jakautuu neljään päätuoteryhmään: auto- ja liikennevälineet, sähköteollisuus, leikkivälineet ja huonekalut sekä kone- ja laiteteollisuus. Tuotantotekniikka soveltuu parhaiten levystä, nauhoista, putkista sekä eri profiileista valmistettujen kokonaisuuksien valmistukseen, kokoonpanoon ja pintakäsittelyyn.

Yrityksen tarjoamaan osaamiseen ja laatuun luottaa reilusti yli 100 asiakasta.

Vemen tarina alkoi pienestä. Vuonna 1973 yritys perustettiin Vehmaalla, mutta heti seuraavana vuonna toiminta siirtyi Laitilaan, nykyiseen paikkaan. Uudenkaupungin autoteollisuus on luonut vahvan pohjan tekemiselle, mutta matkan varrella on valmistettu kaikenlaista, kuten ruohonleikkureita. Tällä hetkellä Vemen tuotteissa on myös oma tuote Sisuputki, jolla istutetaan puuntaimia. Putkia myydään tuhansia vuodessa, joista noin puolet suoraan ulkomaille.

Vuonna 1985 Veme liitettiin osaksi Purso-konsernia, josta se irtautui vuonna 2001 silloisen yrityksen johdon ostaessa yrityksen enemmistön itselleen. Lasse Aaltonen on toiminut yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 2007 lähtien.

”Autotehdas Uudessakaupungissa on ollut meille alusta asti tärkeä asiakas. Vuonna 2013 tehtaalla ryhdyttiin valmistamaan myös A-mallin Mersun komponentteja, ja tämä näkyi positiivisesti myös Vemen tuotannon automatisointina. Kotimaan lisäksi viennin rooli on merkittävä. Eniten tuotteita viedään Tšekkiin. Vientiä on noin kymmeneen maahan, kuten esimerkiksi Islantiin ja Australiaan saakka.”

Yhtiö on tehnyt alallaan poikkeuksellisen paljon toimia yhteiskuntavastuullisuuden eteen jo ennen kuin aiheesta puhuttiinkaan laajemmin.

”Yllättävän vähän tällä alalla nousee vieläkään hiilineutraalius esille. Olemme kuitenkin pyrkineet hoitamaan oman osamme, ja olemme siinä nyt edelläkävijöitä”, arvioi Aaltonen.

Laitilan kaupunki kuuluu niin sanottuihin Hinku-kuntiin, jotka ovat sitoutuneet 80 prosentin kasvihuonekaasujen päästövähennyksiin vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Veme Oy:n oli hiilineutraali jo vuonna 2022.

”Päätimme, että hoidamme asian, ja meillä oli tähän vahva oma tahtotila. Saimme kunnan kautta laskelmat, ja totesimme jo heti, että lähellä ollaan.”

Aaltonen kehuu työntekijöidensä osaamista ja innostusta uusiin asioihin. Tietotaitoa kerrytetään mielellään talon sisällä ulkoa ostamisen sijaan. Luetaan, etsitään ja pyritään ymmärtämään. Uuden oppiminen on tuonut mukanaan onnistumisen tunteita.

Aaltonen korostaa henkilöstön merkitystä yrityksen menestymisessä:

”Meillä ovat oikeat henkilöt oikeilla paikoilla, ja siksi asiat usein loksahtavat kohdilleen. Jos asiat on hoidettu oikein, toimari voisi periaatteessa olla pois puoli vuotta eikä kukaan huomaa, mutta työntekijöiden puuttumisen huomaa heti”, karrikoi Aaltonen.

Väheksyä ei pidä toimitusjohtajankaan roolia yrityksen ohjaimissa varsinkaan nykyisissä haastavissa olosuhteissa. Kassavirta on pidettävä liikkeessä ja visio tulevaisuuteen selkeänä. Ennakointi on tässä maailmantilanteessa hyvin vaikeaa ja aiheuttaa jatkuvaa pohdintaa.

”Teräksen hinnannousu yli tuplaksi oli mykistävä. Tällaiset hintojen isot nousut aiheuttavat isoja ongelmia”, kertailee Aaltonen vuoden 2022 käänteitä.

Erityisesti hän haluaa muistuttaa päättäjiä teollisuuden ja viennin merkityksestä koko Suomen kilpailukyvylle:

”Suomen kilpailukykyä ei auta pelkästään pitkälle menevä automatisointi. Perusteollisuutta ei saa Suomesta hävittää. Vienti tulee edelleen olemaan kaikkein tärkeimmässä roolissa tulevaisuudessakin”.

Vemen tuotannosta suorasti ja epäsuorasti vientiin menee 90 prosenttia tuotteista.

Vuoden lopussa työntekijöissä oli edustettuina 13 kansalaisuutta. Kansainvälinen rekrytointi on Vemelle tuttua, ja työntekijöitä on palkattu ulkomailta yritykseen töihin jo pitkään. Muun muassa ulkomaalaistaustaisia koneistajia työskentelee yrityksessä. Työvoimapulasta kärsivälle alalle ei ole enää pitkään aikaan löytynyt riittävästi tekijöitä vain kotimaasta. Aaltonen kannustaa muitakin rohkeuteen:

”Moneen asiaan ollaan toki törmätty, mutta kaikesta ollaan selvitty. Muun muassa kielitaidon puute on ollut yksi suuri haaste, joka on vain pitänyt voittaa. Osaajista tulee olemaan pulaa Suomessa jatkossakin. Sama pula on oikeastaan kaikkialla muuallakin maailmassa, joten Suomi ei ole työmarkkinoilla yksin. Metallialaa ei myöskään koeta kovin vetovoimaisena – siinäkin on haastetta tulevaisuuteen.”

Veme luottaa kisassa vahvuuksiinsa:

”Olemme turvallinen työpaikka, joka on vakaa. Teemme tarvittaessa nopeita ratkaisuja, eikä koneisto ole raskas. Työturvallisuus on meille aina tärkein panostuksen kohde. Kehitymme ja investoimme koko ajan uuteen,” luettelee Aaltonen.

Kuvateksti:

Veme Oy toimii Laitilassa. Käytössä on tuotantotilaa kaikkiaan 9000 m2 ja toimistotilaa 600 m2. Lisäksi käytössä on noin 1500 m2 katostilaa. Vuonna 1973 perustetun Vemen toimitusjohtaja Lasse Aaltonen kuvassa.

Juttu on kokonaisuudessaan julkaistu Turun kauppakamarin jäsenlehdessä 1/2023

Veme Oy tehdas
Kategoriat:Yritystarina