Spottivalossa: Malty

Spottivalossa: Malty

Malty on ulkomaalaisten erikoisoluiden ja siidereiden maahantuoja.

Vuonna 1995 perustettu turkulainen pienyritys tarjoaa laajan valikoiman klassikkotuotteita mutta myös uutuuksia pullo-oluissa, hanaoluissa ja siidereissä. Yrityksen asiakkaita ovat Alko sekä eri puolella Suomea sijaitsevat olutravintolat ja ruokakaupat.

”Kehitämme tuotevalikoimaa jatkuvasti”, kertoo toimitusjohtaja Matti Sato-Hunsala. Uusien tuotteiden etsiminen on Sato-Hunsalalle samanaikaisesti kiinnostuksenkohde ja yrityksen menestystä tukeva tekijä. Valikoimaa laajennetaan seuraamalla juomatrendejä mutta myös yhteistyössä asiakkaiden kanssa. 

”Tähtäämme siihen, että houkutus tuotteisiin saa asiakkaan kiinnostumaan. Samalla haluamme kuitenkin panostaa asiakassuhteisiin ja rakentaa niistä pysyviä.”

Sato-Hunsala itse on päätynyt yrityksen tehtäviin 13 vuotta sitten. Myöhemmin hän on ottanut toiminnan kokonaan haltuunsa.

”Malty on nyt jo eläkkeellä olevan isäni perustama perheyritys. Yritys perustettiin vuonna 1995, kun Suomi liittyi EU:hun ja alkoholin myynti vapautui tullirajoitusten poistuessa. Siirryin yrityksen johtoon osittain vahingossa, kun ala veti mukaansa.”

Tuotteita maahantuodaan EU-alueelta sekä Iso-Britanniasta. Isoimpia erikoisoluiden tuontimaita ovat Saksa, Iso-Britannia ja Belgia. Siidereitä taas tuodaan pääasiassa Espanjasta ja Italiasta.

”Tähtäämme siihen, että tuotteet hankitaan suoraan panimoilta. Välikäsien välttäminen lyhentää toimitusaikoja ja auttaa hinnoittelussa.”

Turku on yritykselle tärkeä toimintaympäristö.

”Turku on meille tärkeä jo sentimentaalisesti. Olemme turkulainen yritys. Turku on merkittävä kulttuurikeskus Suomessa. Täällä on useita vaalimisen arvoisia olutravintoloita sekä paljon ruokaravintoloita.”

Terveisiä kauppakamarille ja sen jäsenistölle:

Hyvää kesää kaikille! Toivottavasti kesästä tulee aurinkoinen ja vilkas. Rankempien vuosien jälkeen toivoo aina vapautumista ja että ihmiset ovat vapaasti liikkeessä.  

Lue lisää: Etusivu – Malty

Kategoriat:Spottivalossa