Spottivalossa: Sitowise -Vinkkejä pörssiin listautuville

Sitowisen logo

Sitowisen toimitusjohtaja Pekka Eloholma kertoi Turun kauppakamarin virtuaalitilaisuudessa 6.5. mitä kannattaa huomioida, kun harkitaan yrityksen listautumista pörssiin.

Sitowisen listautumiskokemus on tuore, sillä yritys listautui maaliskuussa. Listauksen yhteydessä yhtiö sai yhteensä yli 9 000 uutta osakkeenomistajaa, joihin kuuluu laaja joukko merkittäviä kansainvälisiä ja kotimaisia instituutioita sekä lähes tuhat työntekijäomistajaa.

”Toimintamme on hyvin yrittäjähenkistä. Olemme suoria, avoimia ja haluamme, että meidät tunnetaan yrityksenä, jonka kanssa asiakkaiden on mukava toimia”, Eloholma sanoo.

Pörssilistauksen yhteydessä Sitowise keräsi noin 75 miljoonan euron bruttovarat.

Suunnittelu- ja digiratkaisuja arjen elinympäristöön tarjoavan yrityksen matka kohti pörssiä alkoi tavoitteellisesti jo 2017. Tuolloin tavoite kirjattiin strategiaan. Eloholman mukaan töitä on tehty paljon ja viimeiset viisi kuukautta ovat olleet erittäin intensiiviset.

Tavoitteena on ollut listautumisen kautta kasvaa ja saada lisää asiakkaita sekä ammattitaitoisia osaajia. Listautuminen tuo mukanaan myös tunnettuutta ja samalla erottuvuutta.

Mitä neuvoja Sitowisen toimitusjohtaja Eloholmalla on antaa listautumista miettiville?

”Bisneksen on oltava kunnossa. Sen tulee olla kannattavaa nyt, mutta myös tulevaisuudessa.  Mieti myös, onko yritys tarpeeksi kiinnostava ja yrityksen tarina hyvä.”

Pörssiin listautuminen tuo tullessaan lisää tehtäviä. Muun muassa sijoittajasuhteiden hoito ja viestintä vaatii erityisosaamista.

Hän korostaa myös ennustettavuuden merkitystä:
”Sijoittajat eivät yleensä pidä yllätyksistä, joten järjestelmien ja prosessien pitää olla kunnossa”, vinkkaa Eloholma.

Kategoriat:Spottivalossa