Spottivalossa: Antitec Oy

Kuvassa Antitec Oy:n toimitusjohtaja
Kuvassa Antitec Oy:n toimitusjohtaja Kai Jansson.

Antitec Oy on vuonna 2005 perustettu ammattilaistuholaistorjunta yritys. Yritys toimii valtakunnallisella tasolla ja tarjoaa palveluitaan laajalla skaalalla kaikille palvelusektoreille. Yritysten kanssa Antitec toimii pääsääntöisesti yhteistyössä tuottamalla ennaltaehkäisevää haittaeläinhallintaa.

”Yrityksen taustalla oli alun perin idea kesätyöprojektista. Olin aiemmin ollut tuholaistorjunta yrityksessä töissä ja tiesin muutaman asiakkaan, jotka sitten tilasivat tuholaistorjunta palveluita minulta. Sana työstäni lähti kiertämään ja kysynnän myötä yritys kasvoi nopeasti liian isoksi ollakseen pelkkä kesätyöprojekti. Isäni otti tässä vaiheessa yrityksen haltuunsa ja heti alusta saimme palkattua loistavia työntekijöitä. Näin yrityksen toiminta alkoi hiljalleen kehittymään siksi, mitä se nykyään on”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Kai Jansson.

Jansson palasi yrityksen toimintaan keväällä 2021, jolloin hänen isänsä jäi eläkkeelle. Paluutaan yritykseen Jansson kuvaa luonnolliseksi ja kokee saaneensa tauosta paljon annettavaa.

”Ennen paluutani Antitecin toimintaan, toimin 10 vuotta urheilumaailmassa, josta omat johtajuusoppini tulevat pitkälti. Työpaikalla pyrimme päivittäin vahvistamaan työntekijöidemme sisäistä motivaatiota − ihan niin kuin urheilussakin − tuottamalla heille yhteenkuuluvuuden, autonomian ja kyvykkyyden tunteita. Oman johtajuusmalliini olen ottanut paljon vaikutteita Aki Hintsan (urheilulääkäri ja Hintsa Performancen toimitusjohtaja) opeista”, kertoo Jansson.

Yrityksen arvoihin kuuluvat vahvasti henkilökunnan etujen ylläpito. Yritys pyrkii rakentamaan kannustavaa työyhteisökulttuuria ja tämän merkitys näkyy myös rekrytointiprosessista:

”Rekrytointi on ollut ja tulee aina olemaan se suurin haaste. Alamme on erikoisala ja joudumme kouluttamaan työntekijät alusta asti, joten kulut ovat suuret. Haluammekin siis varmistua siitä, että rekrytoimme niitä, jotka ovat täysin valmiita hyppäämään laivaamme mukaan ja ovat valmiita toimimaan tiiviissä yhteisössämme. Meille on myös tärkeää, että kaikki tekijämme kokevat yhteenkuuluvuutta työyhteisössään.”

Menestystekijöitä Varsinais-Suomen alueella

”Työympäristönä Varsinais-Suomi on yrityksellemme selkeä ydinalue ja on myös meille todella toimiva. Etäisyydet ovat lyhyitä, ja alueella on selkeästi havaittavissa yhteisöllisyyttä, minkä voi huomata esimerkiksi siitä, kuinka aktiivisesti eri toimijat kommunikoivat keskenään. Tämä on mahtavaa, varsinkin kun ottaa huomioon, ettei yksikään myyntimies ei ole niin hyvä kuin hyvä puskaradio”, toteaa Jansson.

Yrityksen tärkeimmäksi menestystekijäksi Jansson mainitsee työn laadun:

”Meille tärkeää on, että asiakkaamme kokevat, että heistä välitetään ja heitä palvellaan laadukkaasti. Olemme valintamme tehneet ja tämä tarkoittaa myös sitä, että emme kilpaile markkinoilla hinnalla, vaan nimenomaan laadukkaalla toiminnalla. Tavoitteenamme on, että toimintamme on mahdollisimman läpinäkyvää ja viiden vuoden suunnitelmissa on lisätä toimipisteitä niin että työmatkat lyhentyisivät henkilöstöllemme entisestään. Haluamme olla laadukkain alan toimija ja ylivoimainen työnantaja. ”

Haastattelun lopuksi Jansson toivottaa yrityksensä tervetulleeksi ja rohkaisee kauppakamarin jäsenistöä olemaan yhteyksissä:

”Toivottavasti nyt avautuisi maailma rajoituksista ja pääsisimme tapaamaan myös kasvotusten. Mikäli yrityksenne tarvitsee laadukasta tuholaistorjunta-alan palvelua niin rohkeasti vaan yhteyttä. Tarjoamme ilmaista konsultointi yrityksille siitä, miten voisimme auttaa yrityksen haittaeläinhallinnassa.”

Kategoriat:Spottivalossa