Spottivalossa: Asianajotoimisto Thureson Oy

Asianajotoimisto Thureson Oy on vuonna 1996 perustettu perheyritys, joka palvelee yksityishenkilöitä, yrityksiä, yhteisöjä ja julkisyhteisöjä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Turussa, Kaarinassa, Paimiossa sekä Tampereella.

”Yrityksemme tarina lähti käyntiin vuonna 1996, jolloin isäni Vesa Thureson, päätti perustaa yhden miehen asianajotoimiston. Tämän jälkeen yrityksen toiminta on hiljalleen kasvanut vuosi vuodelta ja nyt perheyrityksemme toimii 10 hengen voimin”, kertoo Milja Thureson yrityksen asianajoassistentti.

Milja Thureson on ollut yrityksen toiminnassa mukana jo useamman vuoden ajan, ja työssään hän erikoistuu perhevarallisuusoikeutta koskeviin toimeksiantoihin eli kuolinpesiin, perunkirjoituksiin sekä asiakirjojen laatimista koskeviin toimeksiantoihin. Thureson tunnetaan myös urastaan pikajuoksijana, ja hän on osana Suomen maajoukkuetta.

”Yrityksemme tarjoamiin palveluihin kuuluvat perhevarallisuusoikeuden lisäksi työoikeus, kiinteistöoikeus, yhtiöoikeudelliset asiat, kilpailuoikeus, ympäristöoikeus, oikeudenkäynnit, julkiset hankinnat, vero-oikeus, immateriaalioikeus, insolvenssioikeus, sopimusoikeus, julkisyhteisöjen neuvonta sekä riidan ratkaisua koskevat asiat”, luettelee Thureson.

Yritys on tunnettu sen tarjoamasta hyvästä ja positiivisesta palvelusta, josta tunnustuksena yritys äänestettiin vuonna 2018 Paimion positiivisimmaksi yritykseksi.

”Palvelemme jokaista asiakastamme samanarvoisesti ja meille on tärkeätä, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Siksi pyrimme tarjoamaan yksilöllistä ja kokonaisvaltaista palvelua kaikille asiakkaillemme positiivisella otteella”, kertoo Thureson.

Haluamme toivottaa Asianajotoimisto Thuresonin lämpimästi tervetulleeksi Turun kauppakamariin!

Kuvassa Vesa ja Milja Thureson kisoissa
Kuvassa Vesa ja Milja Thureson.
Kategoriat:Spottivalossa