Uusimmat
AuraSpa-ulkoporealtaat (Littoisten Talotekniikka Oy)
AuraSpa on perheyritys, joka toimii ulkoporealtaiden, uima-altaiden ja allastarvikkeiden maahantuonnin, myynnin, markkinoinnin ja huollon parissa.
”Ensimmäiset altaat on tuotu Suomeen jo 10 vuotta sitten, ja viime vuosien aikana olemmekin nousseet vauhdilla Suomen allasmarkkinan isoimpiin toimijoihin”, kertoo Niklas Tanhuanpää, myynti, AuraSpa-ulkoporealtaat.
Yritys sai alkunsa kymmenisen vuotta sitten, kun suuri paljuvillitys alkoi kesämökeillä ja omakotitalojen pihoilla.
”Perheemme nuorin, Maria, puhui silloin päivästä toiseen, kuinka ”kaikilla kavereilla on kotona palju ja minäkin haluan sellaisen”. Petri Tanhuanpää toimi siihen aikaan yrittäjänä lämmitysjärjestelmien parissa eikä hän halunnut kotiin tai mökille lisähommia. Yhtenä päivänä Saksassa messuilla ollessaan hän kuitenkin tutustui ulkoporealtaiden valmistajaan ja tilasi kokeeksi kontillisen altaita lähinnä itselleen ja kavereilleen.”
Päätimme ottaa messuosaston rakennusmessuilta ja lähteä kokeilemaan yhdet messut.
”Noh…. Eipä jäänyt yhteen kertaan tämä messukokeilu, vaan pikkuhiljaa myynti- sekä tilausmäärät kasvoivat ja aloimme tehdä tätä myös täyspäiväisenä työnä”, naurahtaa Niklas Tanhuanpää.
Nykyään palvelemmekin arkisin Kaarinan Krossin toimipisteessämme asiakkaita ympäri Suomen. Kaarinan allasmyymälästä löytyy 17 eri allasmallia, joita pääsee koeistumaan ja kahdessa altaassa myös kylpymahdollisuus.
Yrityksen menestystekijöinä on Tanhuanpään mukaan perheyrityksen matala hierarkia, asiantuntevuus sekä asiakaslähtöinen ajattelumalli.
”Tämä näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme ja paljon olemme myös siitä kiitosta saaneet. Positiivinen puskaradio on ollut vahvasti tuotteidemme sekä yrityksemme kasvun tukena”.
Jokaisen yrityksen taipaleelle mahtuu myös haasteita:
”Suurimpia haasteita ovat varmasti alkutaipaleella olleet tilausmäärien kasvu, ja tilausten etukäteen rahoittaminen. Haasteina ovat olleet myös viime vuosina koronan myötä räjähtäneet rahtikustannukset ja komponenttipula altaan valmistuksen suhteen. Haasteita riittää myös parhaillaan käynnissä olevan energiakriisin vuoksi. Kilpailu on alalla koventunut viime vuosien buumin takia paljon. Haasteeseen on vastattu hajauttamalla toimittajia eri puolille, ja ruotsalaisen ViskanSpan kanssa aloitettu yhteistyö on yksi iso askel tässä yhtälössä.”
Tulevaisuus näyttää lupaavalta.
”Uskomme, että tilanteen normalisoituessa allaskysyntä kasvaa valtakunnallisesti hieman rauhallisempana kuin edeltävinä vuosina. Yrityksemme tulee taistelemaan markkinoilla suurimpien toimijoiden joukossa, ja tulevaisuudessa tulemme todennäköisesti laajentamaan toimintaamme myös ulkopaikkakunnille omien sekä yhteistyökumppaneiden myymälöiden avaamisella.”
Tanhuanpään mukaan uima-altaiden kysyntä on selkeästi myös kasvamassa, ja jatkossa he tulevat panostamaan myös enemmän uima-altaisiin.
”Varsinais-Suomi on kokonaisuudessaan mielestämme hyvä toimintaympäristö yritystoimintaan. Saaristossa on myös paljon ulkopaikkakunnilta tulevia mökkiläisiä, jotka tekevät hankintoja täällä seudulla. Isona plussana pidämme hyviä meriyhteyksiä länsinaapuriimme.”
AuraSpa-ulkoporealtaat toivottaa mukavaa ja poreilevaa syksyn jatkoa kaikille jäsenille. ”Tervetuloa tutustumaan myös täyden palvelun ulkoporeallasmyymäläämme Kaarinaan, ja tehdään yhdessä teidänkin arjesta pisaran verran parempaa!”