Uusimmat

Digitilitoimisto Oy on turkulainen, perheomisteinen tilitoimisto. Yritys tarjoaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita sekä yritysneuvontaa kaikenikäisille ja -kokoisille yrityksille yhtiömuodosta riippumatta.
”Toimintamme ytimessä on huolenpito – haluamme olla asiakkaillemme aidosti luotettava kumppani, joka tuntee asiakkaansa tilanteen ja kantaa vastuuta myös arjen pienissä asioissa. Toimimme Logomolta käsin, mutta asiakkaitamme on ympäri Suomen”, kertoo toimitusjohtaja Hans Ekholm.
Ennen Digitilitoimiston perustamista Ekholmilla on ollut kattava kokemus yrittäjyydestä.
”Työskentelyn yrittäjyyden ja liiketoiminnan kehittämisen parissa olen aloittanut jo vuonna1994. Olen esimerkiksi aiemmin perustanut ja kasvattanut kaksi valtakunnallista franchising-ketjua: OVV.COM ja Kotimaailma Apartments.”
Digitilitoimiston perustamisen lähtökohdat olivat Ekholmin mukaan henkilökohtaisemmat.
”Ajatus Digitilitoimiston perustamisesta sai alkunsa aiemman kokemuksen kautta, sillä olen yrittäjänä joutunut useamman kerran tilanteeseen, jossa tilitoimistoa on tarvinnut vaihtaa. Palvelussa oli virheitä, oma kirjanpitäjä vaihtui jatkuvasti, kustannukset nousivat ilman vastinetta ja yhteydenpito oli haastavaa. Lopulta päätin, että asiat voi tehdä paremmin, ja aloin rakentamaan tilitoimistoa, jossa yrittäjä saa oikeasti apua, tukea ja huolenpitoa.”
Toiminnan keskiössä huolenpito
”Me emme määrittele asiakkaitamme koon perusteella, eikä meillä ole olemassa ’liian monimutkaista yhtiömuotoa’. Meille jokainen yritys on tärkeä. Palvelumme ei ole sarjatuotantoa, vaan ihmislähtöistä ja pyrimme reagoimaan asiakkaan tarpeisiin nopeasti. Lisäksi olemme onnistuneet yhdistämään modernin teknologian, mutkattoman yhteydenpidon, läpinäkyvän laskutuksen ja helposti lähestyttävän asiakaspalvelun tavalla, joka erottuu edukseen”, Ekholm kuvaa.
”Toimintamme nopea kasvu on ollut samalla ilo ja haaste. Kun asiakkaat suosittelevat meitä, kysyntä kasvaa, mikä on tarkoittanut nopeaa tarvetta tiimin rakentamiselle ja prosessien kehittämiselle. Olemme ratkaisseet tämän panostamalla ennakoivasti osaamiseen, automaatioon ja sisäiseen viestintään. Tänä päivänä olemme ketterämpiä ja valmiimpia kasvuun kuin koskaan.”
Yrityksen tulevaisuuden suunnitelmissa onkin kasvattaa toimintaansa vielä entisestään.
”Tulevaisuudessa Digitilitoimisto jatkaa kasvua paikallisena ja valtakunnallisena toimijana. Haluamme olla tunnettu yrityksenä, joka tuo huolenpidon takaisin taloushallintoon. Kehitämme omia tekoälypohjaisia työkaluja, ja haluamme auttaa yrittäjiä johtamaan talouttaan paremmin, ei vain raportoimaan siitä. Tulemme myös tulevaisuudessa pysymään inhimillisinä ja helposti saavutettavana toimijana.”
Varsinais-Suomen toimialuetta Ekholm kuvaa yritykselle toimivaksi alustaksi, josta on ollut helppo ponnistaa ylöspäin valtakunnalliselle tasolle.
”Varsinais-Suomessa on yrittäjähenkeä ja tekemisen meininkiä. Täällä on aktiivista verkostoitumista, aitoa yhteistyötä ja valtavasti potentiaalia. Meille tämä ympäristö on innostava, sillä se on mahdollistanut meille monipuolisen asiakaskunnan aina yksinyrittäjistä kasvuyrityksiin.”
Terveisiä kauppakamarille ja sen jäsenistölle:
”Kiitos kauppakamarille tärkeästä roolista yrittäjyyden tukemisessa. Yhteisö tuo turvaa, tietoa ja arvokkaita kontakteja. Jäsenistölle vinkkaisin, että meillä Digitilitoimistolla on aina tilaa uusille asiakkaille. Jos haluat tilitoimiston, jossa saat huolenpitoa ja henkilökohtaista palvelua, ota meihin yhteyttä!”
Spottivalossa-palstalla esitellään Turun kauppakamarin uusimpia jäseniä.