Spottivalossa: Kongsberg Maritime Finland Oy

Kongsbergin kuvituskuva

Kongsberg Maritime Finland Oy on vuonna 1995 perustettu yritys, jonka toimipisteitä sijaitsee Kokkolassa, Raumalla ja Turussa. Yritys on osa Kongsberg konsernia ja kuuluu yhteen konsernin kolmesta osastosta.

Kongsberg on norjalaisomisteinen teknologia-alan konserni, joka työllistää yli 11000 henkilöä. Yrityksen tarina alkoi Kongsbergin kylästä Norjassa vuonna 1814 ja on yli 200 vuotisen historiansa aikana kehittynyt pienestä konepaja toimijasta nykyiseksi globaaliksi teknologia-alan konserniksi. Kongsbergin tarjonta ulottuu aina merenpohjasta ulkoavaruuteen asti ja konserni koostuu kolmesta osastosta: Kongsberg Defence and Aerospace, Kongsberg Digital sekä Kongsberg Maritimesta.

Kongsberg Maritime, johon Kongsberg Maritime Finland Oy kuuluu, palvelee maailmanlaajuisesti meriteollisuutta. Suomessa osaston toimintaan kuuluu propulsio-järjestelmien, kansikoneiden, sekä muiden meriteollisuuden laitteiden kehitys, tuotanto ja huolto Raumalla ja Kokkolassa. Tämän lisäksi Turussa toimii laivojen etäoperointiratkaisuihin erikoistunut yksikkö. Yrityksen isona menestystekijänä on ollut voimakas tahto pysyä kehityksen huipulla muuttuvassa maailmassa ja markkinatilanteessa. Yrityksen toimintatavoitteena on myös olla alansa johtava innovatiivinen yritys.

Kongsbergin kuvituskuva

Vuonna 2019 yritys osti Roll-Royce Commercial Marinen liiketoiminnot, jonka myötä Turun toimipisteen nykyinen etäkäyttöratkaisu-osaston johtaja, Anton Westerlund, siirtyi yrityksen toimintaan mukaan. Yrityskaupat olivat Westerlund mukaan yksi yrityksen suurimmista haasteita, sillä kauppojen vaikutukset toimintaan olivat suuret.

Haasteita on varmasti ollut ja mennyt yrityksen historiassa monia, mutta lähihistorian suurin haaste on kyllä ollut Kongsbergin ja Rolls-Royce Commercial Marinen yhdistyminen. Tämä oli kaiken kaikkiaan pitkä prosessi, jossa lopulta Kongsberg Maritimen toiminnot kaksikertaistuivat yhden yön aikana. Isojen toimintojen yhdistäminen vaati monella osa-alueella erittäin paljon töitä, jotta prosessi saatiin onnistuneesti maaliin. Omasta näkökulmastani yhteistyökyky, yrityksessä vallitseva skandinaavinen yrityskulttuuri sekä positiivinen asenne olivat tässä projektissa ratkaisevassa roolissa”, kertoo Westerlund.

Westerlundin johtajuus on saanut vaikutteita paikallisuudesta ja hän kokee ilmaisun ”Think global – act local” olevan isossa kuvassa merkittävä. Westerlundin myös kuvaa, että hyvässä johtajuudessa on tärkeintä ottaa huomioon ihmiset itsessään, sillä he ovat se voima, joka mahdollistaa kaiken kehityksen.   

Haastattelun lopuksi Westerlund kertoo olleensa tyytyväinen Varsinais-Suomen alueen toiminnallisuuteen ja odottaa jo innolla mahdollisia yhteistyöprojekteja:

”Koen Varsinais-Suomen toiminta-alueen yrityksellemme erittäin suotuisana. Turun ja Varsinais-Suomen vetovoima on hyvä, ja täällä on hyvät toimintaedellytykset. Korkeakoulujen läheisyys on tärkeä lisä osaavan henkilöstön löytämiseen. Kongsberg ei ole vielä Suomen tunnetuin yritys, mutta yrityksemme toimintojen jalanjälki maailmalla on merkittävä. Uskon, että kauppakamarin jäsenistöstä löytyy sekä nykyisiä että tuleviakin yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voimme yhdessä edistää alueellista kilpailukykyä sekä kansainvälistä jalanjälkeä.”

Kuvassa Anton Westerlund
Kuvassa haastateltava Anton Westerlund.
Kategoriat:Spottivalossa