Uusimmat

Turvallisuuspaja Oy on vuonna 2025 toimintansa aloittanut yritysturvallisuuden kouluttaja ja rakentaja.
”Autamme asiakkaitamme parantamaan turvallisuuttaan uudenlaisella ajattelutavalla, joka tekee turvallisuuden hallinnasta entistäkin kustannustehokkaampaa. Palvelumme on ensisijaisesti suunnattu pk-yrityksille, erilaisille yhteisöille sekä oppilaitoksille,” kertoo yrityksen toimitusjohtaja Vesa Truhponen.
Truhposella on takanaan pitkä ja kattava ura turvallisuusalan eri osa-alueilta.
”Olen koulutukseltani paloesimies, minkä lisäksi olen opiskellut turvallisuusalaa Suomessa ja ulkomailla. Olen aiemmin toiminut Tyksin ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen turvallisuusasiantuntijana, ja opettanut turvallisuusalaa Pelastusopistossa ja Winnovassa. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksellakin toimin lähes 20 vuotta, minkä lisäksi olen ollut Satakunnan pelastuslaitoksella mukana kehittämässä Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluetta. Siitä lähdin sitten kansainvälisiin tehtäviin, jotka ovat kuljettaneet minua maanjäristysalueille, tsunamin jälkitoimiin, tulviin ja kovan turvallisuuden tehtäviin mm. Afganistaniin.”
Työkokemuksen kerryttyä alkoi ajatus oman yrityksen perustamisesta pyöriä Truhposen mielessä. Olihan vuosien saatossa kertynyt jo aikamoinen alan tietotaito ja verkosto. Asiaa pitkään pohdittuaan oli päätös selvä: yritys pistetään pystyyn. Turvallisuusasiat kun ovat yhä keskeisemmässä roolissa nyky-yhteiskunnassa.
”Yhteiskuntamme ja toimintaympäristömme ovat muuttuneet laajassa mittakaavassa. Turvallisuuteen kohdistuu koko ajan enemmän erilaisia riskejä, jotka voivat vaikuttaa yritysten toimintaan varsin negatiivisesti. Huonolla turvallisuuden hallinnalla ja kriisiviestinnällä voi olla laajoja vaikutuksia yrityksen maineeseen, kilpailukykyyn ja toimitusvarmuuteen. Nykyään pelkästään somessa tapahtuva viestintä voi nostaa tai upottaa henkilöitä ja myös yrityksiä. Me koulutamme yrityksiä nämä asiat huomioiden.”
Nuoren yrityksen tulevaisuuden tavoitteena on olla kasvava turvallisuusalan koulutus- ja konsultointikumppani pk-yrityksille. Tavoitteiden mahdollistajina Truhponen näkee helpon lähestyttävyyden ja verkostojen merkityksen.
”Uskon, että yrityksen tärkeä menestystekijä on itseni ja kollegoideni helppo lähestyttävyys. Me kaikki olemme nähneet ja kokeneet paljon, ja ymmärrämme, ettei maailma ole aina mustavalkoinen. Lisäksi uskon verkostoitumisen merkitykseen, ja tein mielestäni viisaan ratkaisun, kun päätin, että liitymme kauppakamarin jäseneksi. Loimaan kauppakamari, ja erityisesti sen aina tehokas ja fiksu asiamies Niina Nurmi, on auttanut minua toimintaan mukaan lähtemisessä, välillä jopa sparraten. Toimialueemme on myös varsin hyvä. Loimaan seudulla on oma teknologiaklusteri ja siellä on mukava pöhinä. Asioita selkeästi tapahtuu ja mennään kohti parempia aikoja”, Truhponen kehuu.
”Yrittäminen ei kuitenkaan aina ole pelkkää herkkua, vaan kyllä niitä vastoinkäymisiäkin on nähty. Jos ajattelen koko elämänkaartani ja aikaisempaa yrittäjätaustaa, niin on pakko todeta, että yrittäjänä oleminen on haastavaa Suomessa. Regulaatiota riittää ja paljon pieniä, mutta varmastikin tarpeellisia maksuja, joista koostuu kuukausitasolla aika iso virta. Kilpailua löytyy ja joskus jopa mustamaalaamistakin esiintyy. Se on turhauttavaa ja vie vain energiaa hyödyttämättä todellisuudessa ketään. Itse uskon vahvasti, että yhteistyö mahdollistaa pienten yritysten pärjäämisen.”
Terveisiä kauppakamarille ja sen jäsenistölle?
”Kiitos, että olen päässyt mukaan tähän mahtavaan porukkaan. Olen saanut alusta asti hyvää tukea ja neuvontaa. Meillä on aukeamassa tuota pikaa omat nettisivut, ja sieltä suosittelen tutustumaan ”Muista hengittää!” -yritysturvallisuuden koulutuspakettiimme. Tuotamme kyseisen palvelun suoraan teidän yrityksenne tarpeisiin. Toukokuun loppuun saakka koulutuksen hinnasta saat alennusta 10 %, jos olet kauppakamarin jäsenyritys.”
Turun kauppakamari toivottaa Turvallisuuspaja Oy:n lämpimästi tervetulleeksi!