Kohtaamisen ammattilainen

TOK Niklas Österlund

Uratarina: Niklas Österlund

Turun kauppakamarin jäsenlehdessä 4/2023 Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund kertoo urastaan.

Tehtäväni on varmistaa, että 2600 työntekijällämme on mahdollisimman hyvät edellytykset ja olosuhteet tehdä työnsä hyvin ja viihtyä työssään”, sanoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund.
Toimin Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana, ja tehtävänäni on luotsata 122-vuotiasta osuuskauppaa vahvasti eteenpäin kasvavalla talousalueella. Toimimme 20 kunnan alueella, ja meillä on omistajina yli 175 000 alueen taloutta.

Työurani alkoi Silja Linen rahtiselvityksessä Turun satamassa. Sain näin rahoitettua opintojani ja tutustuin työelämään. Vuonna 2004 pääsin Turun Seudun Osuuspankkiin töihin, ja se oli opiskelijalle kova juttu. Kiitän tänäkin päivänä ensimmäistä esimiestäni Arja Stenströmmiä, joka otti nuoren miehen siipiensä alle ja malttoi ohjata ja opastaa. Aloitin kassatöistä, ja toisena kesänä etenin asiakaspalveluun. Sain kerta toisensa jälkeen uusia haastavampia tehtäviä pankissa, ja pikkuhiljaa pääsin koettamaan esimiehenä toimimista. Minut vei mennessään se, että voin auttaa muita onnistumaan.

Vuonna 2011 headhunter soitti ja kysyi kiinnostuksestani Turun Palloseuran toimitusjohtajan tehtävään, johon minut sitten valittiin. Urheiluseuran johtaminen oli todella mielenkiintoista, mutta samaan aikaan vaativa tehtävä. Aika, jonka toimin Tepsissä oli varmasti tähänastisen elämäni opettavaisin monellakin tavalla. Siirryin takaisin Turun Seudun Osuuspankkiin, jossa aikaa vierähti noin kahdeksan vuotta yritysasiakkaiden parissa, viimeisimpänä liiketoimintajohtajana vastaten yrityspankista. Syyskuun alusta minulle on avautunut uusi maailma Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana. Ensimmäiset kuusi viikkoa ovat olleet todella mielenkiintoisia. Yrityskulttuuri on käsin kosketeltavan ammattimainen, ja talo on täynnä tekijöitä. Odotan innolla jokaista aamua, kun pääsen upean joukkueen kanssa tekemään osuuskaupasta entistä parempaa.

Itseäni ajaa eteenpäin nälkä oppia uutta ja päästä käyttämään jo oppimiani taitoja työssäni. Kiitän jokaista kollegaa ja esimiestäni vuosien varrelta siitä, että he ovat antaneet minun tehdä aina vain haastavampia työtehtäviä, ja omalla tavallani. Tärkeimpänä nostaisin kuitenkin esiin sen, ettei mitään tehdä yksin. Kaikkeen tarvitaan hyviä kollegoja, esimiehiä ja alaisia. Uskon vahvasti tiimityöhön. Hyvin toimivaa tiimiä ei pysäytä mikään.
Henkilökohtaisesti minua on vienyt eteenpäin eniten se, että olen aina halunnut palautetta jokaisesta suunnasta. Täytyy myöntää, etten aina ole ollut paras sitä vastaanottamaan, mutta olen aina kuunnellut. Minua ajaa eteenpäin kunnianhimoinen luonne, joka haluaa oppia uutta ja onnistua työssään. Se ei olisi mahdollista, jos ei avoimesti kuuntele palautetta ja kehitä itseään.
Pidän työssäni siitä, että pääsen tekemään töitä alansa kovimpien ammattilaisten kanssa. Pidän myös siitä, että toimitusjohtajan tehtävässä pääsen katsomaan yhtiötä ja sen tulevaisuutta strategisesta näkökulmasta.

Liikunta on aina kuulunut arkeeni. Jääkiekkoa olen pelannut nuorena ja teininä paljonkin, ja se on jäänyt edelleen yhdeksi kuntoilun muodoksi. Talvisin käyn metsästämässä ja kesäisin golfaamassa.

Koko artikkelin voit lukea jäsenlehdestämme

Kategoriat:Uratarina